Isosiskon jouluyllätys
Olenko minä koskaan uskonut oikeasti joulupukkiin? Minulle kerrottiin joulupukin olevan hauska joulusatu, johon halusin varmuudeksi kuitenkin uskoa joulunaikaan. Joulupukki ei meillä käynyt, lahjat ilmestyivät kuusen alle yöllä. Mieheni lapsuudenkodissa on pidetty joulupukin olemassa olosta kiinni kynsin ja hampain, pukki vieraili heillä aina mieheni aikuisuuden kynnykselle asti.
Tästä onkin sitten meinattu saada sota aikaan ensimmäisinä avioliittovuosinamme. Minusta tuntui hullulta, kun vieras mies käveli aattona ovesta sisään ja sen piti olla hauskaa. Todellisuudessa lapset olivat kauhusta kankeana ja vain isällä oli kivaa. Muutamana jouluna tähän suostuin. Sittemmin olen kertonut lapsille joulupukin kuin hammaskeijunkin olevan taruolentoja, joihin toiset uskovat ja toiset eivät. Ja kuinka jotkut ajattelevat sen olevan jouluperinne, joka pitää yllä jouluntunnelmaa. Kerroin Korvatunturista ja pukista siellä, että se on oikean ihmisen työ olla pukkina.
Juttelin tästä kolmen nuorimman lapseni kanssa viime viikolla, mutta isosiskon keksimä jouluyllätys vei joulun taian ylemmälle levelille, niin ettei enää tarvitse miettiä uskotaanko joulupukkiin, koska tonttuihin uskotaan joka tapauksessa..
Esikoistyttömme 15-vuotias Liisa lähti ulkoiluttamaan koiraamme iltahämärässä pienten ollessa jo nukkumassa, Lenkin jälkeen hän intoutui kokoamaan pienten aloittaman lumiukon loppuun, Mammalta naapurista hän haki suklaalevyn, jonka Mamma keksi paketoida ja Liisa kirjoitti vielä tontuilta kirjeen pakettiin.
Kuinka ollakaan, yöllä satoi lisää lunta. Aamutuimaan lapset jumppasivat keittiön katosta roikkuvissa renkaissa ja siitä 8-vuotias Lyyli havahtui: Pihalla on iso lumiukko. Alkoi kauhea tohina, kuka on tehnyt sen! Ei äiti, ei isi, isovanhemmatkaan eivät yöllä kupeksi pihamaalla. Miten ukolla voi olla lasten vanha huivi kaulassa, kukaan ei ole pitkään aikaan sitä nähnytkään! Äkkiä lapset heittivät takit päälleen ja kirmasivat ihmeissään katsomaan, ja minä leikein mukana tietysti täysin ihmeissäni.
10-vuotias Lilli huomasi jo kaukaa. ettei maassa ollut yhtään jälkiä. Miten ja kuka ihme on voinut lumiukon tehdä? Kirjekin löytyi, jossa tontut kiittelivät kuinka kauniisti ja kiltisti lapset olivat koristelleet kuuseen. Minä vielä lisäsin, että pakko olla tonttujen asialla, sillä minä en ole kertonut kenellekään, että toimme jo kuusen sisälle. Tontut kertoivat jatkaneensa lumiukon loppuun ja toivottivat mukavaa joulun odotusta.
Sisälle riennettiin pakettia avaamaan ja herätettiin Liisakin katsomaan mitä ihmettä pihaan on ilmestynyt. Unisena Liisa koitti näytellä ihmettelevänsä. Tappelu ensin tietenkin syntyi kuka avaisi paketin. Luukas voitti ja sai avata, ja suklaalevy hävisi atomeiksi noin 30 sekunnissa, kun se kuuteen osaan jaettiin.
Koko päivä kului lasten pohdiskellessa oliko oikeasti tontut asialla! Eikä kukaan keksinyt kuka muukaan se olisi voinut olla. Liisa totesi minulle illalla, että olen hänen mielestään pelottavan hyvä valehtelemaan. Naurahdin ja totesin, että äitien pitää olla monessa kummallisessa asiassa hyviä. Itselläni on kyllä nyt vähän ristiriitainen olo. Juurihan en halunnut lisätä uskoa valheeseen ja nyt meillä onkin niin hieno jouluilluusio luotuna, että suunniteltiin jo mitä seuraavaksi keksitään pienten yllätykseksi.
Seuraavana päivänä Liisa kertoi miettineensä kuinka kauheaa olisi, jos oikeasti ulkona hiippailisi pieniä hiippapipoisia stalkkereita. No todella, jotenkin jossain kohtaan tämä on paljastettava, sillä en halua mitään vuoden itkuja, kuinka kaikki oli valhetta. Mutta ensin annetaan lasten elää ihanassa Jouluntaikamaailmassa, jonka luomisessa kiltti isosisko auttoi – ja viis joulupukista, tontut ainakin on meillä totta!
Hyvää Joulua kaikille pienille, suurille, lyhyille, pitkille, paksuille, luiruille, kieroille, kilteille, hupsuille, harmaille, hapsuille, vanhoille, nuorille, vaareille, muoreille sekä kaiken karvaisille ja karvattomille!
Toivottaa Aamuvirkku, viekas, idearikas ja rakas, lannanhajuinen, hullunkurinen suurperheemme täältä metsän ja peltojen keskeltä kera possujen, kissojen, koiran, marsujen, pupujen ja ankkojen.
Anniina Pöyri
IG: @unelmienkasvaessa
