Tuulihattu ja Pingviini seikkailevat Forssan teatterissa

Kauan odotettu riemukas lasten musiikkinäytelmä “Tuulihattu ja Pingviini“ sai vihdoin ensi-iltansa Forssan teatterissa 11.9.2021.

Tuulihattu ja Pingviini seikkailevat Forssan teatterissa | Kulttuuri | Kotiseutulainen

− Näytelmän on kirjoittanut englantilainen David Wood 70-luvulla ja hän on myös säveltänyt tähän musiikin. Tämä on siitä poikkeuksellinen lastennäytelmä, että vaikka tässä on menoa ja melskettä ja hassuja hahmoja, on tässä myös asiaa, kertoo ohjaaja Timo Tirri.

1970-luvun hengen mukaan näytelmässä on selvästi haluttu tuoda lapsillekin asioita pohdittaviksi ja nämä aiheethan ovat edelleen ajankohtaisia, kuten esimerkiksi vesien saastuminen ja onko oikein viedä eläimiä eläintarhaan ihmisten töllisteltäviksi.

Mutta näytelmä on silti täynnä kaikkea hauskaa. 

− Hauskoja hahmoja, laulaa luikautetaan välillä, on jännitystä ja takaa ajoja. Ja se mikä mielestäni on kaikkein parasta, että tässä esityksessä lapset saavat osallistua tarinan kulkuun, oikein kehotetaan huutamaan, tai keksimään hahmoille nimiä. 

Nykyajan hengen mukaan näytelmä on siis interaktiivinen. Elämyksellisyytensä takia esitys sopii mainiosti ensikertalaisille, vasta teatteriin tutustuville lapsille. 

− Pyrimme luomaan huikean satumaailman ja kokonaisvaltaisia aistielämyksiä yleisölle.

Esityksessä on kaksitoista roolia ja yksitoista näyttelijää. Frans Thomsson soitti ja sovitti alkuperäisen musiikin sopivaksi. Näytelmän ja kaikki laulut on suomentanut Jukka-Pekka Rotko

− Meillä on myös mahtava valotiimi, joka luo näyttämölle erilaisia tunnelmia.
Maskit ja naamiot on tehty yhdessä tiimityönä,  Annika Lahti  ja Rauha Kallio vastaavat kaikesta kädentaitoja vaativista asioista ja Pentti Heikkilä on tehnyt kaikki lavasteet. Esityksiä on kaiken kaikkiaan kuusitoista.

Teksti: Tuija Brooker, kuvat: Pirre Bono.

Aiheeseen liittyviä juttuja