Aurinko innostaa puutarhatöihin

Maaliskuinen aurinko on herättänyt omakotiasujat katsomaan ja miettimään, mitä pihalle pitäisi tehdä. Somerolainen alan yrittäjä Juhani Juva korostaa puiden ja pensaiden leikkausten tärkeyttä keväällä.

Juhani Juva näytösluonteisesti esitteli teleskooppivartista oksaleikkuria Forssassa Kutomon piha-alueella. Kuva: Sari Keskitalo.

Juhani Juva näytösluonteisesti esitteli teleskooppivartista oksaleikkuria Forssassa Kutomon piha-alueella. Kuva: Sari Keskitalo.

Juva on valmistunut 1995 Lepaan puutarhaopistosta suunnittelupuolen hortonomiksi. Hänellä on yli 25 vuoden kokemus yrittäjänä pihojen perustamisesta ja puutarhan hoidosta sekä suunnitelmien piirtämisestä.

− Yleisin virhe on, että omenapuita leikataan liian vähän ja väärin. Vanhat oksat on leikattava tyvestä asti eikä mitään tapin pätkiä saa jättää puihin, Juva korostaa.

Usein omenapuut ovat liian korkeita ja liian tiheitä. Tämän vuoksi erityisesti muumiotauti leviää.

Juva sanoo, että omenapuu saisi olla korkeintaan 2.5 metriä korkea ja vanhan neuvon mukaan omenapuun läpi pitäisi voida heittää rukkasen niin, ettei se jää oksaan kiinni.

Toukokuun alkuun asti voi tehdä hoitoleikkauksia ja mieluimmin reilusti eikä arkaillen liian vähän.

Hoitoleikkaukset on tehtävä vuosittain, jos haluaa hyviä satoja niin marjapensaista kuin hedelmäpuista ja pensashankikkiaidan kukkivan kauniisti.

Jos näin ei tehdä, puihin ja pensaisiin tulee sammalta. Ja kuka viitsii harjata sammalta pois vanhoista omenapuista.

Helppohoitoisuutta haetaan usein

Pihan perustaja haluaa tavallisesti pihastaan helppohoitoisen. Tämän Juva on havainnut tehdessään satoja suunnitelmia.

Nurmikko pitää perustaa kunnolla ja se vaatii ainakin  40 senttiä hyvää multaa. Yleinen virhe on perustaa nurmikko hötölle turpeelle.

Suunnitelmien teon Juva on jättänyt vähemmälle ja keskittynyt hoitoleikkauksiin sekä konsultointiin, kun pihaa perustetaan.

− Jos rakennetaan uusi talo, suurin osa kaataa kaikki puut pois. Näin ei kannata tehdä vaan kannattaa jättää osa puista, Juva neuvoo.

Usein istutetaan niin puita kuin perennoja liian tiheästi.

Juva suosii pihasuunnitelmissaan vanhoja kivikkokasveja, muun muassa maksaruohoa ja kurjenpolvia. Ne ovat kestäviä ja kukkivat pitkään.

Omakotiasujat tietävät aika hyvin, mitä haluavat ja puutarhaliikkeistä saa hyviä neuvoja. Innovatiivisuutta on, mutta uskallusta puuttuu.

 Osalla korona-aika on lisännyt puutarhaan panostamista, jos työpaikka on säilynyt.

Kastele oikein ja tarpeeksi

Juva on havainnut myös kastelun tärkeyden. Erityisesti tuija vaatii kastelua.

− Sadettimet ja tihkuletkut ovat oivia niin nurmikon kuin perennojen kastelemisessa. Puutarhaletkusta ei pidä  suoraan juoksuttaa vettä.

Puiden ja pensaiden istutuksissa Juva suosii syksyä. Keväällä istutettuja puita ja pensaita pitää kastella kunnolla, sillä kuivat ja kuumat kesät ovat yleistyneet.

− Ilmasta riippuen istutusaika jatkuu melko pitkälle. Mutta niin kylmällä ilmalla ei voi enää istuttaa, että astiataimen paakku kohmettuu.

Uusille pihoille Juva suosittelee  kevät- ja syyslannoitusta, jos maaperä on vielä ravinteiltaan köyhää.

Viime elokuussa Somerolle muuttanut Juva on yksityinen elinkeinon harjoittaja ja hänellä on Y-tunnus. Pihatöistä saa kotitalousvähennyksen.

Juva markkinoi puutarhaosaamistaan neljässäkymmenessä Facebook-ryhmässä ja töitä on eri puolilla Etelä-Suomea.

Puutarhapuolen töiden lisäksi Juvan toinen osaamisalue on hopeakorut, joita hän valmistaa ja pitää myös kursseja.

Teksti: Sari Keskitalo

Aiheeseen liittyviä juttuja