Piha ja puutarha

Kevään istutuskausi on alkanut vilkkaasti

Pari, kolme astetta yöpakkasia kestävistä orvokeista alkoi kesäkukkien istutusaika. Perunan istutus harson alle alkoi puolestaan Timo-perunoista, jotka ovat olleet Loimaalla väliaikaisesti loppu.

Kevään istutuskausi on alkanut vilkkaasti | Piha ja puutarha | Kotiseutulainen

Loimaan Hankkijan Marianne Helminen sanoo tuijien istutusajan alkaneen, mutta niitä pitää muistaa kastella aluksi.

−Saimme Timo-siemenperunaa lisää tällä viikolla.  Ensimmäiseksi ostetaan 2,5 kilon säkkejä niin Timoa kuin Annabellea. Myöhemmin ostetaan 25 kilon säkkejä ja erityisesti Annabellea, joka on suosituin peruna,  harrasteosaston vastaava Jenni Kuusela Loimaan Hankkijalta kertoo.

Toiset haluavat istuttaa vain muutaman perunan ämpäriin tai multasäkkiin. Kuuselan mukaan tällöin kannattaa ostaa kaupasta muutama peruna ja antaa niiden itää valoisassa paikassa. Tällöin idut ovat hyvät.

 Loimaan Tokmannilta ovat loppuneet niin Timo- kuin Annabelle-siemenperunat, osastovastaava Ville Holkeri harmittelee.

Muita perunansiemeniä, niin kuin Nicolaa, Challengeria ja Ariellea löytyy.

Holkeri arvioi korona-ajan kotoilun lisänneen niin hyötykasvien viljelyä kuin pihaan ja puutarhaan panostamista. Erityisesti pieniä taimikasvatuslaatikoita on mennyt hyvin kaupaksi. Istutettavat taimet halutaan kasvattaa itse.

− Kun oli lämmin viikonloppu, puutarhakalusteita ja grillejä ostettiin paljon. Auringolla on hyvä myyvä vaikutus puutarha-alalla. Terasseja laitettiin kuntoon ja ostettiin uusia kalusteita, Holkeri sanoo.

Hän sanoo sanoo pelargonien olevan suosittuja edelleen ikkunalaudoilla. Ne ovat kauniita vanhan ajan  kukkasia. Niin kuin Tango pelargoniassa lauletaan, että vanha pelargonia on mummon akkunalla.

Myös tuijien istutusaika on alkanut. Holkeri arvelee, että juhannukseen asti liikkeessä on kova hulina.

Kevätlannoitetta on kylvetty niin hedelmäpuille kuin marjapensaille. Samoin puutarhakalkki on tehnyt kauppansa.

Kastelulaitteiden,  tihkuletkujen ja sadettimien myynti alkaa kesäkuumien, tavallisesti juhannuksen jälkeen.

Kevään istutuskausi on alkanut vilkkaasti | Piha ja puutarha | Kotiseutulainen
Ville Holkeri sanoo Loimaan Tokmanilla niin ruukkuorvokit kuin tavalliset orvokit ovat olleet suosittuja, sillä  ne kestävät pari, kolme astetta pakkasta.

Koriste-esineet ja ruukut suosittuja

Loimaan Hankkijalla on pantu merkille, että erilaiset koriste-esineet ja isot ruukut ovat tehneet kauppaansa. Pihoille halutaan näyttäviä kukka-asetelmia.

Orvokkien lisäksi pian voi istuttaa neilikkaa, joka on suosittu pihakukka ja se kestää hieman viileää niin kuin kultasypressi.

Puutarhamyyjä Marianne Helminen  muistuttaa, että tuijaa on kasteltava alussa, jotta se lähtee hyvin kasvuun.

− Samoin marjapensaiden ja hedelmäpuiden istutusaika on alkanut, kun maa on sulanut eikä kastelua saa unohtaa.

Hankkijan puutarjamyymälä on ollut avoinna hutikuun alusta ja asiakasmäärät ovat kasvaneet. Multa, kalkki ja erilaiset lannoitteet ovat olleet kysyttyjä.

− Aurinko innostaa asiakkaat katsastamaan valikoimaa ja valitsemaan, mitä uutta pihaan laittaisi, Helminen sanoo.

Teksti ja kuvat: Sari Keskitalo

Aiheeseen liittyviä juttuja