Katin perunalaatikkoon kuuluu kaneli

Suomalainen joulupöytä notkuu herkkuja. Silloin syödään paljon ja pitkän aikaa. Moni haluaa syödä jotain erilaista ruokaa jouluna, mutta Kati Tiilikkala pitää perinteistä. Hänen keittiössään syntyy tuttuja jouluherkkuja.

Katin perunalaatikkoon kuuluu kaneli | Joulu | Kotiseutulainen

Joulupöytä on värikäs. Rosollin punainen väri tulee punajuuresta. Suomessa pelloilla kasvaa juureksia, siis perunoita, porkkanoita, lanttuja ja punajuuria. Niistä tehdään perinteiset jouluruuat. Riisipuurokin kuuluu jouluun, vaikka Suomessa ei riisi kasvakaan. Yksi syö puuroa kanelin ja sokerin kanssa, toinen haluaa siihen luumukiisseliä.

Kati odottaa joulua joka vuosi innokkaasti. Hän tekee laatikot etukäteen valmiiksi pakkaseen. Pakastimessa laatikot säilyvät hyvin jouluun asti. Imelletty perunalaatikko on sopivasti makeaa. Kati lisää siihen vielä kanelia.

− Kaikki eivät kanelia käytä, mutta meidän perunalaatikkoon se kuuluu aina.

Katin mielestä joululaatikot voi ostaa valmiina kaupasta. 

− Laatikkoruokia voi parantaa ja lisätä niihin tavallista kermaa tai kaurakermaa. Silloin ne maistuvat samalta kuin kotona tehty ruoka. Kaurakermalla niistä tulee myös vegaaneille sopivia, muistuttaa Kati.

Katin perunalaatikkoon kuuluu kaneli | Joulu | Kotiseutulainen

Kati leipoo paljon. Leivonnaiset tuoksuvat hyviltä. ”Perinteisesti luumutortut leivotaan viimeistään marraskuussa Teron syntymäpäiville.” Tänä jouluna kahvipöytään tulee ehkä muffinssivuokaan tehdyt joulutortut. Niissä luumun tilalla on vihreitä kuulia. Jotain uutta täytyy kokeilla aina.

− Pipareita tulee monta taikinaa jo ennen joulua, Kati nauraa. 

Paras taikina on itse tehty, mutta kaupasta voi ostaa myös valmiin piparitaikinan. Kaikkea ei tarvitse tehdä itse. Se on hyvä muistaa. Valmistaikinasta tulee hyvät piparit. Niitä voi lasten kanssa koristella.

Jouluaattona koti on valmis ja koristeet ovat paikoillaan. Vanha suomalainen sanonta on: Voi, kun tulis joulu, että sais yölläkin syödä! Ennen vanhaan pöydällä oli ruokaa koko yön. Myös nyt jouluna syödään hitaasti ja pitkän aikaa. Vatsa on täynnä, mutta silti täytyy maistaa vähän lisää.

Selkokielellä Jaana Virkkunen

Aiheeseen liittyviä juttuja