Uutiset

Anna lapselle joululahja

Joulupuu-keräyksen avulla tuodaan jouluiloa pääsääntöisesti vähävaraisille lapsille, jotka uhkaavat jäädä ilman ainoatakaan joululahjaa. Yhteiskunnallinen eriarvoisuus on ollut jo vuosia kasvussa, ja lapset usein jäävät tilanteessa heikoimpien asemaan. Joulupuu-keräyksellä on vuosittain kerätty ympäri Suomea huomattava määrä joululahjoja. Viime vuonna määrä oli 88 000 pakettia.

Loimaan joulupuu. Kuva Jari Nurmi.

Paikalliset nuorkauppakamarit toteuttavat Joulupuu-keräyksen  omilla paikkakunnillaan yhteistyökumppaneiden kanssa. Paikalliset nuorkauppakamarin vapaaehtoistyöntekijät saavat yhteistyökumppaniltaan, joka on usein lastensuojeluviranomaiset, MLL tai vastaava, anonyymin listan lapsista ikineen, sukupuolineen ja lukumäärineen. Monella paikkakunnalla listan avulla yhteistyöyritysten auloihin pystytetään Joulupuu, jonka oksille ripustetaan kortteja, joissa jokaisessa lukee saajan ikä sekä sukupuoli. Kortin ottamallaan yksityislahjoittaja ”lupautuu” tuomaan saman Joulupuun juurelle sovittuun aikaan mennessä lahjan, joka sopii tuolle lapselle. Lahjan toimittaa perille lapsen kotiin esimerkiksi kunnan lastensuojelutyöntekijät Jouluaattoon mennessä. Keräyksen järjestäjä tai vapaaehtoiset tai mukana olevat yritykset eivät näin ollen koskaan saa tietää lasten nimiä, osoitteita tai tarpeen syytä, eli lasten identiteetti on täysin suojassa. 

Lahjan tulee olla uusi tai itse tehty, muuten arvolla ei ole väliä. Ajatus on tärkein. 

Eri kunnissa toimintatavat ja lahjojen keräysmuodot sekä -ajankohdat vaihtelevat paikallisten nuorkauppakamarien ja yhteistyökumppanien ollessa erilaisia. Tänä vuonna myös korona on tehnyt rajoituksia keräyspaikoilla, mutta myös koronan vuoksi lahjoja odottavia lapsia on entistä enemmän.

Monilla paikkakunnilla ei ole tänä vuonna varsinaista joulupuuta, vaan ainoastaan joululahjojen keräyspiste, jolloin pakettiin pitää itse laittaa kortin mitä paketti sisältää, onko se tytölle vai pojalle, ja minkä ikäiselle.

Anna lapselle joululahja | Uutiset | Kotiseutulainen

Osallistuminen helppoa

Etsi lähin keräyspiste ja katso paikalliset ohjeet ja aikataulu. Hanki lahja tai tee se – myös lahjakortit ovat tosi suosittuja. Kiinnitä lahjaan pakettikortti – joko se, minkä joulupuusta otit tai muu ja kuvaile kenelle lahja on tarkoitettu (tyttö/poika/lapsi/nuori), minkä ikäiselle lahja sopii ja mikä on lahjan sisältö. Lahjakorteissa merkitse pakettikorttiin lahjakortin summa sekä kauppa, johon kortti käy. Joillain paikkakunnilla lahja tulee myös paketoida. Tutustu siis oman alueesi ohjeistukseen!

Lisää tietoa keräyksistä löydät osoitteesta www.joulupuu.org. Huomaathan, että kaikki osallistuvat paikkakunnat eivät välttämättä vielä ole ilmoittautuneet keräykseen. Nettisivuja kannattaa siis seurata.

COVID-19 -tilanteesta johtuen keräykset järjestetään tänä vuonna erityistä varovaisuutta noudattaen. Järjestäjätahot seuraavat alueellisia suosituksia ja osallistujia pyydämme huolehtimaan hyvästä käsihygieniasta, turvaväleistä ja välttämään hiemankaan kipeänä paikalle tulemista. Alueellisista suosituksista riippuen kannustetaan myös kasvomaskin käyttöön.

Forssassa

Joulupuu-keräyksen Forssassa järjestää Forssan Seudun Nuorkauppakamari. Forssan seudun keräyspisteet sijaitsevat 30.11.-13.12. Forssan Prismassa, jossa lahjat voi toimittaa infopisteelle sekä Citymarketissa infopisteen edessä sekä Lounaismaan Osuuspankissa. Näin jokainen voi tuoda lahjansa keräyspisteelle koronaturvallisuuden huomioiden. 

Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä jakaa lahjoja seudun erityisen tuen piirissä oleville lapsille ja nuorille. 

− Pakettien määrään emme ole asettaneet määrällisiä tavoitteita. Joka vuosi lahjojen määrä on kasvanut ja olemme pystyneet ilahduttamaan lahjoilla suurta joukkoa lapsia ja nuoria, kertoo keräystä järjestämässä oleva Jenny Enckelman.

Keräystä tukemassa on myös yrityksiä Forssan seudulta.

− Tällä hetkellä mukaan ovat lupautuneet Parker Hannifin, Someron Säästöpankki, Timanttiset Kello-Nyström, Studio Polkka, Parturi-kampaamo M.E, Ravintola Villa sekä Pikku Pistrina.

Jos Sinulla on kysyttävää Forssan seudulla tai yrityksesi haluaa osallistua keräykseen, ota yhteyttä jenny.enckelman@gmail.com.

Loimaalla

Anna lapselle joululahja | Uutiset | Kotiseutulainen
Kirsi Leimu on mukana järjestämässä Joulupuukeräystä Loimaalla. Kuva Susanna Hemmilä-Peltonen.

Joulupuu-keräys on alkanut Loimaalla jo 20.11. ja jatkuu aina 4.12.2020 asti  Loimaan Seudun Nuorkauppakamari järjestämänä.  Keräys järjestetään yhteistyössä Mannerheimin Lastensuojeluliiton Loimaan kaupungin yhdistys ry:n ja Hurrikaani-Loimaan kanssa. 

− Hyväntekeväisyyskeräyksellä kerätään lahjoja loimaalaisille lapsille ja nuorille, jotka muuten jäisivät ilman joululahjoja. Jokainen lahjapaketti tuo lämmintä joulumieltä ja iloa saajalleen, kertoo Kirsi Leimu Loimaan Seudun Nuorkauppakamarista.

Joulupuu-keräyspisteinä ovat tänä vuonna Loimaan pääkirjasto, sekä Hirvikosken kirjasto. Keräyspisteissä on joulukuusi, joka on koristeltu pakettikorteilla. Pakettikortissa on lahjansaajan ikä ja sukupuoli. Pakettikortti kiinnitetään lahjapaketin päälle ja siihen kirjoitetaan lahjapaketin sisältö. 

− Lahjan tulee olla käyttämätön, joko itse tehty tai ostettu lahja. Rahalahjoja ei voida ottaa vastaan, mutta lahjakortteja paketteihin voi hankkia. Lahjapaketti toimitetaan keräyspisteelle ennen keräysajan päättymistä.

 Joulupuu-keräyksen päätyttyä lahjat lajitellaan ja toimitetaan saajille. Keräyspisteiden lisäksi keräykseen tukensa antaa paikalliset yritykset. Lisätietoja: margit.elias@gmail.com  ja nelli.lehtinen@jci.fi. 

Karkkilassa

Karkkilassa joulupuukeräyksen järjestää Vihdin Nuorkauppakamari ry ja keräys on alkanut 16.11 ja kestää aina 16.12. asti, Keräyspaikkana toimii Lelu- ja askartelupuoti Pikku Leppis. 

− Karkkilassa on tarve 295 lahjalle. Tyttöjä 134 ja poikia 161 poikaa ja ikä jakauma 0-17 vuotta., kertoo Juhani Lahdelma. Häneltä saa myös lisätietoja keräyksestä osoitteesta juhani.lahdelma@jci.fi.

Somerolla

Somerolla vielä selvitetään keräyksen järjestämistä jossain muodossa. Kannattaa seurata Someron kaupungin nettisivuja, koska jos keräys järjestetään, siitä tiedotetaan varmasti kaupungin sivuille. 

Aiheeseen liittyviä juttuja