Valokuvia ja veistoksia Someron Parvigalleriassa

Elokuussa Someron kirjaston Parvigalleriassa on esillä valokuvia ja veistoksia. Helena ja Harri Perhosen valokuvanäyttely ’H’ kävi täällä’ esittelee valokuvia maiseman henkilökohtaisesta kokemisesta.

Valokuvia ja veistoksia Someron Parvigalleriassa | Taide | Kotiseutulainen

Jokainen meistä näkee maiseman omalla tavallaan. Sama maisema voi toiselle olla vaikuttava toiselle taas yhdentekevä. Se, miten maisemat liittyvät meidän elämäämme tekee niistä meille erityisiä. − Kuvieni maisemat ovat minulle tärkeitä huolimatta siitä, että ne ovat varsin tavallisia näkymiä. Olen ollut läsnä näissä maisemissa. ”Korostaakseni maiseman subjektiivista kokemista olen tuonut kuviini mukaan katsojan. Kuvissani olen käyttänyt puolisoni Harri Perhosen piirustuksia elävistä malleista, joista monet ovat croqiusta (=’piirtää pikaisesti’). Kun piirtämiseen on käytettävissä lyhyt, rajattu aika on piirtäjän yksityiskohtien sijaan keskityttävä oleelliseen, mallin hahmoon ja asentoon. Nopea piirtäminen on jättänyt piirrokseen keskeneräisyyden tuntua, korostaen hahmojen herkkyyttä ja haavoittuvuutta, kertoo Helena Perhonen.

Valokuvia ja veistoksia Someron Parvigalleriassa | Taide | Kotiseutulainen

Veistoksia vanoista puista

Harry Erik Berg tekee veistoksia vanhasta puusta. ’Puun kierto’ näyttelyn teemana on eri puulajien vanha puuaines ja kiertokulku.

− Veistokseni on tehty vanhasta ja hylätystä puusta. Olen löytänyt puut kaatuneina metsästä ja puutarhoista. Hirsiä ja vanhaa puutavaraa löydän tuttavien liitereistä. Puun kuivuminen ja alkavien vaurioiden pysäyttäminen vaatii vuosien ajan. Vanhat puut ovat halkeilleita ja niissä näkyy metsän eliöiden ja mikrobien vierailut. Kiertotalouden näkökulmasta puuveistoksen sisällä voi olla toinen pienempi veistos, käyttöesineitä, koruja ja aivan lopuksi tulta tai multamaata. Metsän ja puun aineksen kiertokulku voi jatkua ikuisuuden.

Näyttely on avoinna 2.8. – 30.8.2022 Someron kirjaston Parvigalleria, Kiiruuntie 2 Avoinna kirjaston aukioloaikojen mukaisesti. Näyttelyssä voi äänestää esillä olevista valokuvista suosikkinsa ja voittaa arvonnassa kuvaprintin itselleen. 

Aiheeseen liittyviä juttuja