Adhd:lla maustetun suurperheenäidin haku ammattikorkeakouluun
En voi hakea, en pääse läpi. Tai vähintäänkin opiskelu on liian tylsää, enkä pääse koulusta läpi. Tuskin musta on siihen. Kuluu pari tuntia ja yksi ystävän tsemppipuhelu. Kyllä mä pystyn ja haen ja ihan varmasti pääsen kouluun. Voisin itseasiassa opiskella äitiyslomalla, jos vaikka toivottaisiin vauvaa samaan syssyyn, niin opiskelu ei olisi tylsää. Kyllä. Samalla voisin perustaa yrityksen, tienatakseni samalla kun opiskelen ja olen äitiyslomalla seitsemännestä lapsesta. Juu ei käy sitten arkiaskareet tylsäksi.
Kuluu päivä tai kaksi, kun puhkun innosta, uusista suunnitelmista, en nuku enkä syö, suunnittelen tulevaa. Siivoan kaapitkin innostuksesta saattelemana. Haluan lopettaa ehkäisyn heti ja olla raskaana, kun pääsen kouluun. Odotan niin ihanan täyttä elämää, että lupaan koko kesän hoitaa ystävien lapsia, ihan muuten vaan. Kolmantena päivänä olen aivan uuvuksissa, kadun kaikkea sanomaani, olen aivan rätti poikki, en lupaa kenellekkään enää ikinä mitään ja haluan sanoa kaikille, ettei minusta ole mihinkään ja olen ihmismönjää.
Lapsiarki kyllä sujuu ja pyöritän kaikkea normaalisti, mutta yllä ollut rata pyörii oravanpyörää päässäni arjen ohella ja tuossahan oli vain yksi asia, hakeako opiskelemaan vai ei. Lisäksi kaikki muu, mistä teen päätöstä ja vähän ylimääräistä. Todennäköisesti en edes hae koko kouluun, kun olen hyvä putki päällä onkin jo haku ohitse tai jos kuitenkin onnistun hakemaan, en menekkään valintakokeeseen, siihen mennessä olenkin päättänyt olla forever luomuhippiäiti kotona 100% läsnä lapsilleni.
Tänä vuonna elämä on ollut harvinaisen auki ja sekavaa ja silti onnistuin pysymään suunnitelmassa niinkin pitkään että ekaa kertaa osallistuin valintakokeeseen. Olin valvonut erinäisistä syistä koko viikon, en osannut ottaa omaa aikaa valmistautua kokeeseen tai kaikki lasten asiat ja kotityöt tuntuivat tärkeämmiltä. Olin jo valmiiksi vähän pettynyt, etten valmistautunut. Kuitenkin olin ylpeä, että olin ajoissa paikalla, sillä keksin aina lähdön hetkellä jotain minkä vielä äkkiä teen ja taas myöhästyn. Onnistuin löytämään perille ja osasin jopa laittaa tietokoneeni koevalmiuteen. Ei edes jännittänyt. Ajattelin että kaiken muun osaan aivan helpolla, kunpa osaisin matikankin, sillä olin ennen hyvä siinä. Nyt siitä on aikaa, kun olen laskenut. Koetta oli kulunut tunnin ja aloin ihmetellä oloani. Väsytti aivan sairaasti, en pystynyt lukemaan kolmea lausetta pidempiä tehtäviä, sillä ajatus herpaantui vähänväliä. Silloin havahduin totuuteen, Juuri tänä ainoana kevään tärkeänä aamuna en ottanut adhd lääkkeitäni. NE auttavat minua keskittymään ja saattamaan työt loppuun. Tein kokeen loppuun, muttei siitä tullut mitään, monen monta tehtävää jäi vastaamatta. Tehtäviä, jotka ovat minulle ihan helppoja, jos vain jaksan keskittyä. Neljä tuntia paikallaan tuntui viikolta.
Nyt yritän pohtia mitä tämä merkitsi? Paska tuuri? Herätys. etten olisi vielä valmis opiskelemaan? En oikeasti halua sinne? Minun kuuluukin olla täysillä kotiäiti? jne. Joka tunti päädyn eri lopputulemaan. Eikä kukaan ympärilläni näe miten ajatukset kuhisevat päässäni kuin kärpäset tuoreessa lehmänlantaläjässä.
ps. Te muut kaltaiseni ADHD supervoimilla täytetyt vanhemmat, haluan vain sanoa, ettei muut pysty samaan kuin me ja se vasta on upeaa. Me voidaan tehdä viittä asiaa yhtä aikaa siinä missä muut kahta ja kunhan vaan syön lääkkeni, saan kaikki viisi vielä päätökseen kunnialla. Lisäksi ollaan idearikkaita ja innostuneita ja impulsiivisuus antaa meille rohkeutta kokeilla uutta, joten älä vaan erehdy luulemaan sun ADHD:ta rasitteeksi. Kunhan opit ymmärtämään omia erityispiirteitä, pystyt saavuttamaan niillä vaikka mitä. Esimerkkinä kuuden oman lapsen ja muutaman ystävän muksun iltatoimet sujuu kuin rasvattu tai ei oo mikään ongelma käydä huvipuistossa yksin muksujen kanssa. Oon tosi hyvä koordinoimaan ja organisoimaan ja delegoimaan.
Anniina Pöyri
