Jouluhässäkkää suurperheessä, osa 1
Olisin jo laitellut joulua, mutta kaikki vaan pukeutuivat kurpitsoiksi ja zombeiksi, koita siinä kaivaa joulumieltä. Kesäverhot marraskuussa. Jo on aikoihin eletty.
Yhtenä marraskuisena aamuna satoi lunta, hirveällä kiireellä juostiin välittömästi pihalle ottamaan joulukorttikuvia ennen kuin lumi sulaisi… Aika monta otosta tarvitaan ennen kuin kaikki kuusi lasta ovat kuvassa edes jokseenkin tunnistettavissa… Ankat kyllä pyrkivät kuvaan ihan itse!
Joka kevät lupaan etten enää tee tätä itselleni. vaihda Jouluverhoja, kun ei kukaan muukaan. Kunnes on marraskuu ja pursuan joulumieltä ja siivousintoa ja luettelen lapsille mitä siivotaan ja koristellaan ja leivotaan… Saan sellaisia tekohymyn tynkiä kaikilta yli 5-vuotiailta, joiden mielestä äidin auttaminen kotitöissä ei ole enää niin jännittävää.
Puoliso muistaa äkkiä, kuinka paljon hänellä olikaan omia tekemättömiä rästissä…
Ei nämä pilaa tunnelmaani. Joulu tulee sisältä, syvältä lapsuudesta. Muistoissani pahanhajuiset teiniveljeni kykkivät huoneissaan ja äidin kanssa saatiin kaksin laitella kotia punaiseksi, kuunnella rauhoittavia joululauluja ja kierrellä katsomassa ihania, jouluisia näyteikkunoita. Tähän en kyllä pääse omassa joulurauhanyritysluomuksessani.
Päivä 1. Joulumusiikki soi ja talo alkaa kiiltämään, roikun ikkunaverhoja ripustamassa monetta tuntia, ihmettelen siellä verhojen joukossa itsekseni, että miksi ne kaiken aikaa käy kintussa vinkumassa, kun teen tässä tärkeää työtä. Kunnes koira potkii kuppiaan ja tajuan, että jaah, meni taas pikkasen överiksi. Lapsille olisi ehkä pitänyt tehdä ruokakin ja hemmetti, pikkusen olisi kiire harrastukseen. Hups.
Päivä 2. Tein paremman suunnitelman: huomioin kaikkia lapsia pitkällisesti, kuuntelen läksyt, ulkoilen pienten kanssa, ruokin työmiehet, maksan laskut, kuskaan harrastukseen, imetän rauhassa, pidän kotia siistinä, käyn juoksemassa ja laitan lisää joulua. No juuh, menihän sekin päivä, paitsi että keitin lounaalla perunat pohjaan, koska ripustin seuraavaa verhoa samaan aikaan. Poltin välipalapitsan uunissa, koska kuuntelin läksyjä kaikessa rauhassa. Kävin ulkona lasten kanssa ja hoidin eläimet, huomioin kaikkia yksi kerrallaan. Imettänytkin olin, siinä laskuja maksaessa. Vaan koti räjähti, eilen pesty ikkuna ui voissa ja sormenjäljissä, ja joku oli vaihtanut joulumusiikin Jope Ruonansuun örinäksi. Ja aloitettu verhojen laitto oli kesken vielä seuraavanakin aamuna. Jopa rakas, lapsuudesta asti mukana kulkenut iso pehmeä joulupukki oli yrittänyt tunkeutua takkamme kautta takaisin katolle.
Kumpi näistä nyt sitten oli parempi yritys? Tänään on vapaapäivä joulunlaitosta ja vietän aikaa kahden tyttöni kanssa, teemme retken isoon kaupunkiin ja ostamme kaikille tavarajoulukalenterit. Sikakallista. Onneksi maksavat itse. Kaksi haluaa meikkikalenterit, kolmannelle legokalenteri, neljännelle barbiekalenteri , viidennelle Ryhmä Haun kirjakalenteri ja kuudes toivoo satasen lego paketin, joka itse jaetaan 24 luukkuun. Juu ei käy. Tästä jäätiin vielä neuvottelemaan. Muut löydettiin.
Todennäköisesti taas ensijouluna annan heidän ostaa maksimissaan ne euron suklaa kalenterit, kun olen kyllästynyt krääsän määrään. Tänä vuonna taas olin huolissani joka aamuisen suklaapalan aiheuttamasta sokerihimosta.
Teksti ja kuva Anniina Pöyri, Loimaa
