Kolumnit

Murteiden tuomaa ja viemää

Murteet ovat kielen rikkaus. Toivottavasti ne myös elävät ja hyvin voivat pitkään, sillä uhkakuvia riittää. Kannattaa toisaalta muistaa, että ainainen muutosprosessi on kuulunut ja kuuluu, murteet mukaan lukien, elävänä kielen tunnuksiin.

Kokonaan eri asia on ilmiö, jossa suomalaiset itse muodostavat omalle äidinkielelleen suurimman uhan sitomalla sitä kuin viimeisen päivän raivollaan englannin kuolinsyleilyyn.

Mutta takaisin itse murreasiaan. Todettua on tullut, että kirjallinen ilmaisumuoto tekee valitettavan harvoin murteille oikeutta.

Ei sentään sääntöä ilman poikkeuksia. Kuten esimerkiksi: ”No ny on si täälä pitäjälläki taas palokunta. Taikka kyä palokunta on ollut jo vuaskymmeniä, mutta ku olivat täsä lakosakin jonkun viiko. On se sukkelaa, kun palokuntakin tekee lako. Mun miälestänin liittyminen ja erroominen on vapaehtosta, mut palvelu pakollista. Että kun halluu rimpata, ottakoon lopputilin. Meinaan muuton siittä tullee kapina”

Näyte on Matti Yli-Paavolan pakinasta Lakko. Teksti on luettavissa Tammelan Teurolla pitkän uran kansakoulun opettajana tehneen monitoimilegendan nimimerkillä Isäntä Forssan Lehteen kirjoittamista pakinoista kootussa Vittaperu-niteestä. Kirja ilmestyi Loimijoki-Teoksen kustantamana vuonna 1977.

Aivan kuin kuuntelisi ja katselisi lukiessaan kirjoittajaa edessään ihka elävänä tarinoimassa. Hirtehisin äänenpainoin ja arvoitussävyisten naurahdusten saattelemana.

Niin mestarilliselta kuin näyte vaikuttaakin, niin tottahan toki tammelalainen puheenparsi on kokenut omaa muokkautumistaan sitten noiden päivien. Ja vaihtelihan murre jo Isännän kirjoittaessa pakinoitaan laajan pitäjän eri puolillakin, kuten on vaihdellut ja vaihtelee muuallakin.

Aivan omat ulottuvuutensa sisältäväksi taiteenlajikseen murreteksti muuntuu, kun sitä lähdetään tekemään suullista esitystä. Kokemuksia on tarjoutunut siltäkin osin vastaan otettavaksi niin teatterin lavalla kuin osin muissakin yhteyksissä. Ja varsin vaihtelevalla menestyksellä.

Siinä leikissä vaikuttaa nimittäin yhteen summaten olevan kysymys valinnasta, joka tuppaa kääntymään tarkoitustaan vastaan hyvistä aikeistaan huolimatta.

Mutta riskinsä tässä piilee myös murre-esityksiä arvostelemaan ryhtyessä. Sitä suuremmaksi arviointien riskipitoisuus vaikuttaa kasvavan, mitä tutummasta murteesta on erottelukyvyn parantuessa kysymys.

Pätee siis sama sääntö kuin asioiden repostelussa yleensäkin. Eli kääntäen: sitä helpommaksi asioiden julkikuuluttaminen ja tarve siihen kasvavat, mitä todennäköisemmin sen pystyy tekemään varmuudella, jonka täydellinen tietämättömyys asiasta antaa.

Näin ollen lieneekin parasta tyytyä toteamaan vain, että voiko joku kuullosta korviin vastenmielisemmältä, kuin turkulaisten yritykset peitellä murrettaan.

Erkki Kuronen

Aiheeseen liittyviä juttuja