Kylät avoinna 12.6.

Avoimet Kylät -päivä on kesäkuun toisena lauantaina järjestettävä valtakunnallinen tapahtumapäivä.

Kylät avoinna 12.6. | Tapahtumat ja tekeminen | Kotiseutulainen

Avoimet Kylät -päivä on kesäkuun toisena lauantaina järjestettävä valtakunnallinen tapahtumapäivä.

Tapahtumassa kylät esittelevät vetovoimatekijöitään verkossa. Kylä voi julkaista esimerkiksi videoita, kuvagallerian tai kylähistoriikin, ulkoilureittejään ja retkikohteitaan. Erityisesti kannustetaan nostamaan esille lähimatkailupaikkoja ja maallemuuttoa. 

Mukaan tapahtumaan on kylien lisäksi kutsuttu myös kuntia, jotka voivat markkinoida maallemuuttoa esimerkiksi kylien tontteja ja asuntoja.

Linkit julkaistaan 12.6. koko Suomen kattavalla yhteisellä tapahtumakartalla.

Avoimet Kylät verkossa -päivän pääkanavat ovat kylien ja kuntien omat verkkosivut ja Facebook-kanavat. Kylät ja kunnat julkaisevat tuotetun digimateriaalin omille kanavilleen. Kanavien linkit kerätään ilmoittautumisen yhteydessä tapahtumakartalle. Linkki voi olla esimerkiksi ohjaus kylän tai kunnan verkkosivustolle, facebook-sivulle, youtube-kanavaan, podcast-alustalle tai kuvagalleriaan.

Maalle asumaan 

Erillisenä kohteena Avoimet Kylät -kartalle voi ilmoittaa Maalle Asumaan -kohteita. Näin voidaan nostaa kylä esille uusille asukkaille.  Sisältö voi olla esimerkiksi tonttipörssejä, myynnissä olevia asuntoja tai muuta muuttamiseen liittyvää materiaalia. 

Avoimet Kylät -päivänä on jälleen myös PTY:n Kyläkauppapäivä. Avoimet Kylät -valtakunnalliset sivut löydät www.avoimetkylat.fi

Aiheeseen liittyviä juttuja