Viivy luonani
Kun pakkanen painuu alemmas, tuijotan mittaria ja jään sisälle, sinä sen sijaan tulet vieraaksi minun luokseni. Minä kartan kylmää ja kääriydyn peiton alle piiloon, mutta sinä tuot lämmön tullessasi, sytytät tulen ja innon.
Sinä rakastat paljon, minä vain vähän. Sinä kiedot minut katseeseesi, se on täynnä hyväksyvää lempeyttä, kun minun katseeni on helposti hyinen ja hylkivä. Minä en osaa sinun laillasi nähdä sydämeen asti, minun mittarini on pinnallinen ja sen asteikko osoittaa jo valmiiksi miinusta.
Kun sinä suljet läsnäoloosi ja seuraasi, minä vielä arvioin ja arvostelen, kuka kelpaa ja mahtuu mukaan.
Sinä annat anteeksi sille, joka pyytää, mutta minä pysyn viileänä ja kestää kauan, että kohmeiset sormet avautuvat nyrkistä.
Sinä rakastat paljon, minä vain vähän, mutta sen verran sentään.
Viivy siksi luonani, että oppisin olemaan enemmän kaltaisesi, rakastamaan enemmän ja katsomaan kauniimmin.
Sulata rinnastani jää, jonka kovuus saa ihmissuhteeni kylmenemään ja itsenikin palelemaan.
Sulata silmiini kyyneleet, jotta voisin paremmin itkeä jalkojesi juuressa tai olkapäätäsi vasten.
Lämmitä minua armosi hehkulla, jotta osaisin olla lempeämpi toisille ja katsoisin myös itseäni välittävämmin.
Viivy luonani, jotta sinun laillasi tulisin rohkeaksi, olisin valmiimpi ja uskaltaisin toimia kyynisiä oletuksia ja sydämettömyyttä vastaan.En pelkäisi astua ulos pakkaseen, sillä sinun lämpösi on tarttunut minuun.
2. paastonajan sunnuntai, Luuk. 7:36–50.
Ville Tikkanen
Kirjoittaja on pappi, joka tarvitsee elämäänsä merkityksellisiä sanoja, lempeitä juoksukilometrejä ja jonkin sortin kilpailua.
