Kotiseutu

Kultakukkura – aarre, jonka voit löytää Torronsuolta

Kultakukkura sijaitsee samoilla mailla, jossa aikoinaan sijaitsi Wähä yösija. Tässä on tarina, joka kertoo mistä Kultakukkur sai nimensä – legenda kertoo yhä kadonneesta aarteesta…

Kultakukkura – aarre, jonka voit löytää Torronsuolta | Kotiseutu | Kotiseutulainen

Liisa kuunteli. Kyllä, uuninpankolta kuului tuttua tuhinaa, joka välillä äityi aikamoiseksi korahdusten sarjaksi.

Hän avasi tuvan oven hiljaa ja meni pihalle. Siellä odotti naapurintyttö Kaisa.
− Siellä se nukkuu, tule kuuntelemaan miten hassuja ääniä se päästelee, mutta pitää olla hiljaa.

Tytöt hiipivät hiiren hiljaa, mutta siellähän se jo istui, jalkoja roikotellen.

− Mitäs tytöt näin kauniina kesäaamuna sisällä tekee? Hakekaas mulle kaivolta oikein kylmää vettä muutama kuupallinen, nyt on niin jano, tuumasi Kalle Aaltonen, Wähä yösijan vakiovieras.
Kalle kulki taulujaan kaupittelemassa ja maalailemassa, ja Wähä yösijan, pappilan torpan, uuninpankolla oli mukava vetäistä kunnon unet.

− Me mennään, jos kerrot meille mistä kultakukkuran löytää, Liisa totesi rohkeasti Kaisan painautuessa Liisan selän taakse piiloon.

− No voi, tottahan toki. Senhän löytää sieltä, mihin aurinko kesäpäivänä kirkkaammin paistaa. Sieltä missä suopursu valkoisenaan kukkii ja höytyvät nenää kutittavat. Missä kurjet kesäisin soitimella tanssivat ja syksyllä lämpimästä haaveilevat.  

− Ei sitä aarretta tuolla tavalla löydä. Mummukin sanoi, että kulta-aarre on suolle piilotettu, mutta ei se enää muistanut minne.  Kun siitä oli niin kauan aikaa.

− Voi tytöt. Niin monta aarretta voi luonnosta löytää, kun kulkee kevyin askelin, silmät ja korvat auki. Katselkaa ja kuunnelkaa, kyllä siellä teille aarteesta kertovat. Linnut livertävät, kettu kujertaa, ilveskin jos ilkeästi kirkaisee… muurahaisetkin mutisevat mennessään, jos oikein tarkasti kuuntelee. Ja tuuli, tuuli se tuo terveisiä kaukaa. Suolla varsinkin, kun on aakeeta niin pitkälti. 

− Höpsö Kalle, et sinä tiiä, Liisa uskaltautuu protestoimaan.

− Älkää pitkälle menkö, äitinne teitä pian kaipaa. Polkua, pitkospuita vaan, ettei varpaat kastu.

Liisan äiti tulee saman tien ovesta.

− No Kalle, vieläkös täällä laiskotellaan.  Minulla on kontrahtipäivä pappilassa, lähde sinäkin jo matkaan ja Liisa tulee minulle avuksi pappilaan.  Kaisa juoksee nyt kotionsa.

− Mitä me pappilassa, äiti? Liisa kysyy, kun on Kaisalle heit heilutellut.

− No mitäs se kontrahti sanoo, muistatko? äiti kysyy puolestaan Liisalta ja Liisa laskettelee ulkomuistista:

”Wuorotellen toisten torpparein kanssa tarpeen mukaan pappilaan tulee hankkia yhden taitavan vaimoihmisen, jonka tulee olla apuna pyykissä ja laakiain pesossa, sekä myös lahdissa ja humalain poimimisessa, saaden pappilasta ruoan ja 40 penniä päivästään.”

Kultakukkuran aarre jäi Liisalta sinä päivänä etsimättä, mutta tulisihan niitä, kesäpäiviä, vielä ja aarre pysyisi varmasti siihen asti tallessa. Sitä mieltä se Kalle Aaltonenkin oli, kun Liisa asian vielä Kallelta varmisti.

Aiheeseen liittyviä juttuja