Humppilan Veikot ry 1922 -2022: 100 toiminnan vuotta

Humppilan Veikot täytti kunnioitettavat 100 vuotta 4.4.2022. Syntymäpäivää juhlistettiin näyttelyllä Humppilan Työväentalolla 2. huhtikuuta. Näyttely on saanut paljon kehuja esillä olevista valokuvista, lehtileikkeistä, pöytäkirjoista, urheiluasuista ja palkinnoista. Rekvisiittaa oli alkumetreiltä tähän päivään ja sitä oli saatu seuran arkistosta, jäseniltä ja perikunnilta.

Humppilan Veikot ry 1922 -2022: 100 toiminnan vuotta | Tervetuloa Humppilaan | Kotiseutulainen

100-vuotisjuhla pidetään 26.11. Työväentalolla. Myös perinteinen koko perheen pikkujoulu pidetään samana iltana parin vuoden  tauon jälkeen.  Alkuvuonna 2023 tullaan tekemään juhlavuodesta Veikkolainen-lehti.

Huhtikuun neljäs vuonna 1922 joukko nuoria oli kokoontunut Työväenyhdistys Raivaajan kokoushuoneistoon perustaakseen voimistelu- ja urheiluseuran paikkakunnalle. Kokouksen puheenjohtajana toimi Artturi Kalenius. Aluksi oli ollut tarkoitus herättää henkiin vanha Humppilan Työväen Voimistelu- ja Urheiluseura Voima, joka oli toiminut vuodesta 1911 /1912 vuoden 1918 Kansalaissodan tapahtumiin asti. Koska Voima-nimisiä seuroja oli jo paljon, perustettiin uusi seura, jonka nimeksi tuli Humppilan Voimistelu ja Urheiluseura Raivaajan Weikot. Samalla hyväksyttiin seuralle säännöt ja päätettiin yksimielisesti liittyä Työväen Urheiluliittoon TUL:ään. Ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Arvi Hanhinen

1930-luvun toimintaa heikensi pula- ja työttömyysvuodet. Lapuan liikkeestä johtuen Työväen Urheiluliitto ja sen jäsenseurat kokivat voimakasta painostusta ja sabotaasia. Useita seuroja sekä TUL:n valtionapu lakkautettiin ja punaisten paitojen käyttö kiellettiin. 

Jäsenmäärä nousi nopeasti 1940-luvulla. Vuonna 1947 seuran nimeksi muutettiin Voimistelu- ja Urheiluseura Humppilan Veikot ry. Tuolloin perustettiin myös Murron kylään alaosasto. 

1950-luvulla toiminta oli ennätysvilkasta. Etenkin yleisurheilussa saavutettiin liiton mestaruuksia. 50-luvun lopulla oli myös jäsentenväliset painonnostokilpailut Työväentalon voimailusalilla. 

1960-luvulla seuran jäseniä muutti paljon työn perässä kaupunkeihin ja tästä syystä jäsenmäärä lähti laskuun. Seuran toiminta ei kuitenkaan loppunut vaan etenkin hiihtoa ja yleisurheilua oli entiseen tapaan. Myös lentopallossa aloitettiin säännölliset harjoitukset ja pelit. 

1970-luvun alkupuolella alkoi seuramme uusi aikakausi, joka muodosti pitkään seuratoiminnan kulun. Humppilan kunta alkoi teollistua ja kehittyä. Kunta-avustukset nousivat. Edellytykset seuratoiminnalle paranivat etenkin urheilukentän peruskorjauksen ja pesäpallokentän rakentamisen myötä. Työväentalon kunnostuksen jälkeen huvi- ja harjoitustoiminta lisääntyi myös. Seura hankki Veikkojen majan ja siihen liittyvän maa-alueen vuonna 1973. 

1980-luvulla seuramme sai ensimmäisen naispuheenjohtajan. Vuonna 1986 Kirkonkulman ala-asteen valmistuminen ja liikuntasalin käyttöönotto mahdollistivat harjoittelun hyvissä puitteissa. Jäsenmäärä lähtikin nousuun. 

Vuonna 1991 seuran nimeksi muutettiin nykypäivänäkin oleva Humppilan Veikot ry. 1990-luvun alussa olleen laman odotettiin tiputtavan jäsenmäärää. Toisin kuitenkin kävi ja etenkin yleisurheilu oli suosiossa liki 90 harrastajalla. Hiihto veti puoleensa parikymmentä aktiivia. 

Humppilan Veikot ry 1922 -2022: 100 toiminnan vuotta | Tervetuloa Humppilaan | Kotiseutulainen

2000-luku käynnistyi perinteisillä lajeillamme hiihdolla ja yleisurheilulla sekä pesäpallolla. Kuntopuolella sauvakävelystä tuli yksi harrastusmuoto hiihtoharjoitusten ohelle. 

2010-luvulle lähdettiin uudella sykkeellä. Veikkojen majalle kunnostettiin LounaPlussan hankerahalla, omarahoituksella ja talkootyöllä lisäsiipeen ajanmukainen saunaosasto ja sisä-wc. 

2010-luvun Veikkojen suurimmaksi liikuttajaksi pienen notkahduskauden jälkeen nousi pesäpallo. Pesäpallon vireän toiminnan ansiosta alettiin suunnitella hiekkatekonurmea vanhan hiekkakentän tilalle. Tähän projektiin saatiinkin hankerahaa LounaPlussalta sekä avustusta kunnalta ja yksityistä rahaa loppu. Kentän vihkiäisiä vietettiin kesällä 2017.

2020-luku jää varmasti historian kirjoihin Covid-19 -pandemian vuoksi myös Veikkojen osalta. Koronan vuoksi olemme joutuneet siirtämään ja perumaan useammat harjoitukset sekä kilpailut / pelit. AVI:n määräämät rajoitukset säätelivät ohjelmia ja muutoksia saattoi tulla päivittäin. 

Kaikkeen tähän toimintaan on tarvittu kaikkien vuosien varrella seuraan liittyneiden jäsenten (tällä hetkellä 427 jäsentä) lisäksi sponsoreita ja erilaisista hankkeista tulleita avustuksia. Yhdessä tekeminen hyvässä porukassa on sekä sosiaalista että henkistä terapiaa. Veikoista on tullut koko kunnan urheiluseura ja oma mottoni on Seuratyötä suurella sydämellä, rakkaudesta lajiin kuin lajiin.

Kirsi Syrjälä, puheenjohtaja

Humppilan Veikot ry

Aiheeseen liittyviä juttuja