Humppilan kirkko 100 vuotta

Eletään talvea vuonna 1919. Kalliosta irtoaa lohkare kerrallaan. Tarkkaa työtä, sillä arkkitehti Josef Stenbäck haluaa saada rakennustyömaalle suorakaiteen muotoisia, tasakokoisia ja väriltään punertavan sävyisiä kivilohkareita. Kivien ottoa valvomaan oli palkattu rakennusmestari Lekkala Forssasta ja kivien kelvollisuutta tarkastamaan kivityömies K.F. Järvi.

Humppilan kirkko 100 vuotta | Tervetuloa Humppilaan | Kotiseutulainen

Vanha vuonna 1855 täysin talkootyöllä valmistunut puukirkko oli palanut dramaattisesti jumalanpalveluksen jälkeen uudenvuodenpäivänä vuonna 1917. Uudeksi kirkoksi päätettiin rakentaa paloturvallisempi kivikirkko, varsinkin kun graniitti oli saatavilla omasta pitäjästä viiden kilometrin päästä rakennuspaikalta.

Kivilohkareiden kuljettamiseksi pyydettiin hevosia omistavia talouksia “hyväntahtoisesti maksutta” kuljettamaan kiviä kirkolle. Neljä lohkaretta kerrallaan ja yksi lasti päivässä. Lohkareita “irtipäästettiin” 1700 juoksumetriä. 

Humppilan kirkko 100 vuotta | Tervetuloa Humppilaan | Kotiseutulainen
Miehet, kivityön ammattilaiset, poraavat reikiä kallioon Humppilan Huikajassa.

Kari Ranta Huhtaalta kertoo, että hänen isoisänsä Juho Ranta oli taitava hevosmies. Hän oli saanut ratsukoulutuksen Venäjällä. Myös Erkki Niemelä Murron kylältä muistaa isänsä kertoneen kivien kuljetuksista. Jorma Aromäki muistelee, että kivityömiehet asuivat hänen isovanhempiensa kotona ja tekivät kivilattian Aromäen navettarakennukseen.

Uuden kirkon suunnittelu aloitettiin vuonna 1917 ja rakentamisvaihetta koettelivat kansalaissota, hintojen kaksinkertaistuminen, taloudelliset vaikeudet ja urakoitsijan konkurssi, mutta kirkko valmistui lopulta vuonna 1922 ja vihkiäisiä päästiin viettämään 29.5. Samalla Humppilan kirkkokuoro aloitti toimintansa.

Juhlajumalanpalvelusta vietettiin sunnuntaina 28.5.2022.Keväiseen juhlaviikkoon kuuluivat Anja Yli-Viikarin ryhmän kokoama näyttely kirkon rakentamisen vaiheista “Kivestä vai tiilestä”, Pekka Rädyn ja Aino-Maria Ollikaisen konsertti, Heikki Niinisen ja Seija Kylä-Markulan esitys kirkon rakentamisen vaiheista, ja myöhemmin myös hautausmaakierros Humppilan historiasta. Jo keväällä kokoontui Paula Summasen vetämä piiri, jossa kudottiin kirkkosukkia.

Humppilan kirkko 100 vuotta | Tervetuloa Humppilaan | Kotiseutulainen
Satavuotiasta kivikirkkoa juhlistetaan myös taidehankinnalla. Seurakunta on tilannut teoksen taiteilija, professori Heljä Liukko-Sundströmiltä

Satavuotiasta kivikirkkoa juhlistetaan myös taidehankinnalla. Seurakunta on tilannut teoksen taiteilija, professori Heljä Liukko-Sundströmiltä, jonka ateljee sijaitsee Humppilassa. Kaksiosainen keraaminen taideteos sijoitetaan kirkon sivulaivojen betoniseinille. Rahoitus hoidetaan pääosin LounaPlussan Leader –hankkeena ja osin myös kansalaiskeräyksenä.

Liukko-Sundströmin teoksen aiheet nousevat tämän ajan haasteista. Pandemian ja sodan uuvuttamille ihmisille taiteilija haluaa antaa toivoa ja rohkeutta. Teos on nykysukupolven lahja 100-vuotiaalle kirkkorakennukselle.

Teksti: Seija Kylä-Markula

Humppilan seurakunnan joulunajan tapahtumat 2022

3.12. klo 18 Joulukonsertti Hiiden Laulu kirkossa

11.12. klo 18 Kauneimmat joululaulut kirkossa

15.12. klo 13 Eläkeläisten joulujuhla seurakuntatalolla

17.12. klo 18 Seeli Toivion joulukonsertti kirkossa

24.12. klo 15 Jouluaaton aattohartaus kirkossa

24.12. klo 21 Jouluaaton aattohartaus kirkossa

25.12. klo 8 Jouluaamun sanajumalanpalvelus kirkossa

26.12. klo 10 Tapaninpäivän messu kirkossa

HIIDEN LAULUN JOULUKONSERTTI HUMPPILAN KIRKOSSA

Hiiden Laulu -kuoron joulukonsertti tarjoaa jotain uutta ja jotain perinteistä. Humppilan kirkossa kajahtaa lauantaina 3.12.2022 kello 18 jouluisat sävelmät kuten ”Maa on niin kaunis” ja ”Hiljaa leijaa maahan hiutaleet” sekä ”Amazing Grace”. Hiiden Laulua ohjaa Humppilan kirkon vs. kanttori, Aino-Maria Ollikainen. Kuoroa säestää Lasse Leppänen.

Aino-Maria Ollikainen ja koko Hiiden Laulun kuoro toivottavat kaikki Humppilan ja lähikuntien asukkaat lämpimästi tervetulleiksi Humppilan kirkkoon joulukonserttiin!

Vapaa pääsy, ohjelmamaksu 10 €.

Lisää tietoa Hiiden Laulusta: 

www.hiidenlaulu.fi

Aiheeseen liittyviä juttuja