Ihania naisia kankaalla

Galleria Bremerissä on avautunut Ilmari Huitin taiteen uusi pienoisnäyttely.

Ihania naisia kankaalla | Taide | Kotiseutulainen

Suomen Valimomuseossa Karkkilassa sijaitsevaan Ilmari Huitin nimikkohuoneeseen on koottu talvikaudeksi taiteilijan naisaiheisia teoksia teemalla Ihania naisia kankaalla.

Ateneumista valmistunut taiteilija Ilmari Huitti (1897–1960) löysi taulujensa aiheita paitsi kotikylänsä Vaskijärven maisemista ja rakennuksista, niin usein myös nuorehkoista naisista ja toisaalta iän uurtamista miehistä. Tällä kertaa näyttely keskittyy Huitin kauniisiin naistauluihin.

Huitin uran alkutaipaleella naismalleina toimivat erityisesti hänen serkkunsa, Paanukosken sisarukset Katri ja Inkeri, jotka asuivat naapurissa ja harrastivat itsekin jonkin verran maalausta. Näyttelyssä on useita heitä esittäviä tauluja. Ilmari Huitti löysi inspiroivia maalauskohteita myös kylän muista neitokaisista ja myöhemmin muistakin tuntemistaan naisista. Hän teki aikanaan lisäksi tilaustöitä, jolloin pensseli ikuisti myös varttuneempia naisia. Osa Huitin taulujen kohteista on tunnistettu, mutta osa on valitettavasti jäänyt tuntemattomiksi. Toivottavasti näyttelyn avulla saadaan heidänkin henkilöllisyyksiään selville.

Aiheeseen liittyviä juttuja