Näyttelijä, ohjaaja, käsikirjoittaja, opettaja…
Teatteria koko elämä. Vai olisiko sittenkin osuvampaa kääntää tämä Olla-Riitta Mäkelän omakseen tuntema määritelmä muotoon elämää koko teatteri?
− Niin tai näin, kunhan elämään osaisi suhtautua niin, ettei ottaisi ihan kaikkea vakavasti tai ainakaan liian vakavasti, hän toteaa.
Viimeiset kymmenen vuotta Someron Pitkäjärvellä Myötätuulen majatalon yrittäjänä toiminut Olla-Riitta Mäkelä otti ensiaskeleensa näyttämötaiteen saralla alaluokkalaisena syntymäkylänsä Vaulammin kansakoulussa Jokioisilla.
Otollista houkutusta asiaan tarjosi silloin vielä kuusipäiväisen kouluviikon lukujärjestykseen lauantaille sijoitettu luokan yhteinen tunti.
− Mattilan Irmeli, Mäkitalon, eli nykyinen Ojan Eija ja minä esitimme niissä ohjelmana omia näytelmiämme, sikäli kuin niitä voi sellaisiksi kutsua.
Kolmikko ei aavistanut siinä vaiheessa, että he tapaisivat toisensa samoissa merkeissä tulevien vuosikymmenten mittaan aina silloin tällöin. Tiedossa ei ollut vielä sekään, että Olla-Riitta Mäkelä vaikutti kohtaamisiin säännönmukaisesti avainhahmona.
Opinahjon vaihduttua Jokioisten keskikouluksi hän ryhtyi koulun Hertat-näytelmäkerhon vetäjäksi. Koulun näytelmäkerho sai hänet vetäjäkseen myös, kun opinpolku jatkui Someron lukiossa.
Äiti Sirkka ansioitui tahollaan Olla-Riitan estraditaitojen ja -kiinnostuksen edistämisessä perehdyttämällä tytärtään pienestä pitäen runonlausunnan saloihin.
− Äitini omasi siihen hyvät valmiudet, kun oli muun muassa voittanut lajissa Suomen mestaruuden Angelin-tyttönimellään.
Kun ei, niin ei teatterikoululle
Niinpä omistautuminen näyttämötaiteelle oli noussut Olla-Riitta Mäkelän mielessä lukion päättymiseen mennessä ammatillisena päämääränä siintelevään asemaan.
Siispä hakemaan opiskelupaikkaa silloin nykyistä teatterikorkeakoulua vastanneesta teatterikoulusta.
− Koska en sinne ensi yrittämällä päässyt, ajattelin että, kun ei niin ei. Antaa sen asian olla.
Sen sijaan, että olisi pyrkinyt teatterikouluun toistamiseen vuosi toisensa jälkeen, kuten tavaksi on tullut, Olla-Riitta Mäkelä pakkasi laukkunsa ja matkasi Atlantin taakse Oklahomaan.
Palatessaan neljän vuoden kuluttua hänellä oli taskussaan yliopiston BA-tutkinto, joka vastasi Suomessa kandidaatin ja maisterin väliin sijoittunutta oppiarvoa. Koulutusta vastaavia töitäkin löytyi, vaikka se hakuprosesseissa opintojen vastaavuustodistusten hommaamisia edellyttikin.
Siitäkin Olla-Riitta Mäkelä piti huolen, että teatterille kuului elämässä paikka, jonka hän tunsi sille kuuluvan.
Esimerkiksi Jokiläänin kansalaisopiston opettajistoon hän on kuulunut asiaan liittyen vuodesta 1985 lähtien yhtä välivuotta lukuun ottamatta. 1990-luvulla hän toimi kyseisessä opinahjossa muutaman vuoden rehtorinakin.
Todettavissa on, että Olla-Riitta Mäkelä on vaikuttanut teatterin parissa vuosikymmenestä toiseen näyttelijänä, ohjaajana, opettajana, kaiken kattavana puuhahenkilönä juoksupojasta johtajaan sekä yrittäjänä. Välillä kaikkea tuota myös saman aikaisesti.
Käsikirjoituksia, käsikirjoituksia…
Päälle päätteeksi, eikä seikoista vähäisimpänä, tulevat hänen ansionsa näytelmäkäsikirjoittajana. Jotenkin kuvaan istuvalta kuulostaa hänen toteamuksensa, että niiden määrästä ei ole tullut pidettyä lukua.
− Välillä teatterikäsikirjoituksia on syntynyt neljäkin vuodessa, mutta joinakin vuosina vain kaksi.
Jotain laskelmaa asiasta voi tehdä sillä lisätiedolla, että homma sai alkunsa 1990-luvun alun tietämissä. Jokioisten kirkkonäytelmäpiirin ohjelmassa ollut näytelmä tuntui silloin loppuvan ohjaajana toimineen Olla-Riitta Mäkelän mielestä kesken.
− Kirjoitin siihen tarpeelliseksi kokemani lopun, jonka piiriläiset hyväksyivät. Siinä heräsi ajatus, että voisihan sitä kokeilla kokonaisenkin näytelmän kirjoittamista.
Omaa ponnistuspohjaansa näytelmäkirjailijan uralle tarjosi hänen isänsä Eero Mäkelän Jokioisten Luodesuolla käynnistämä ja edelleen täyttä vauhtia toimiva Kyläsepän teatteri. Asiaan kuuluu, että hän on pitänyt huolen käsikirjoitusten omavaraisuudesta myös majataloyrityksensä rinnalle kahdeksan vuotta sitten perustamassaan Myötämäen kesäteatterissa.
Lapset vaativat ja palkitsevat
Oman erityisasemansa Olla-Riitta Mäkelä antaa lastennäytelmien kirjoittamiselle. Laji on tullut hänelle tutuksi somerolaisen Kisälli-lastenteatterin puitteissa.
− Se on toisaalta vaikeinta, mutta toisaalta myös palkitsevinta kirjoitettavaa sikäli, että lapsilta tulee palaute sekä välittömästi että aitona.
Lapsille kirjoittamiseen liittyy myös omia korostetusti esille tulevia mukautumisnäkökohtia.
− Kun esimerkiksi joku haluaa olla prinsessa, hänelle kirjoitettava prinsessan rooli.
Omavaraisuudesta omaehtoisuutta
Olla-Riitta Mäkelä määrittelee tarttuvansa oman käsikirjoituksen työstämiseen näytelmäesitykseksi yhtä puhtaalta pöydältä kuin muidenkin teksteihin.
− Käsikirjoitusvaiheeni on nopea ja intensiivinen, jonka jälkeen jätän tekstin sivuun ja pois ajatuksistani. Kun sitten otan sen työstettäväksi, pystyn suhtautumaan siihen kuin muihinkin teksteihin vahvuuksineen ja puutteineen.
Omavaraisuusnäkökulman hän nimeää yhdeksi keskeisistä tekijöistä teatteritaiteen arvomaailmassaan.
− Voin kirjoittaa tekstejä ja ottaa muutenkin ohjelmaani vain näytelmiä, joiden takana minun on helppo seisoa sovussa itseni kanssa ilman vaikkapa lipunmyyntilaskelmien ohjausvaikutusta.
Lähellä uusi ensi-ilta
Teatteri on läsnä Myötätuulen majatalossa muulloinkin kuin kesäteatterikaudella. Olla-Riitta Mäkelä toteaa paikan yrittäjänä viimeisimmän ensi-illan olleen perjantaina 12.11.
Näytelmänä oli silloin hänen itsensä kirjoittama Niksinurkkamies ja kauniit naiset. Siinä päähenkilö Janne rakastaa tavallisena miehenä koneita ja keksintöjä. Välillä herää kuitenkin kysymys, miksi vaimon on vaikea ymmärtää miestään kummallisiksi kääntyvissä tilanteissa.
− Sellaista mukavaa yhdessäoloa, jossa voi nauttia saman aikaisesti hyvästä ateriasta ja hauskasta teatteriesityksestä, Olla Riitta Mäkelä vinkkaa.
Yhteensä esityksiä on yhdeksän, joista viimeinen sunnuntaina 28.11.
Teksti ja kuva: Erkki Kuronen
