Tämä kirjoitus saattaa sisältää vanhentunutta tietoa, sillä se on julkaistu yli 3 vuotta sitten.
Murskan uimalan ilme on muuttunut täysin
Ypäjällä kymppitien varressa olevasta Murskan uimalasta on nimensä mukaisesti kehkeytynyt upea paratiisi, kun Emma Hjerppe aloitti yrittäjänä viime kesänä.
Emma Hjerppe iloitsee vehreästä siirtonurmikosta, missä voi ottaa aurinkoa ja pulahtaa välillä vilvoittelemaan.
− Tarkoitus on laittaa tämä upea paikka kukoistamaan, Hjerppen koutsiksi ja taustahenkilöksi itseään tituleeraava Jari Holopainen sanoo.
Muutama vuosi sitten paikka näytti karulta ja rämettyneeltä. Nyt kaikki on toisin.
Rannan ympäristön pusikot ja puut on raivattu, minkä myötä veden laatu on parantunut. Vehreyttä tuo siirtonurmikko, jossa voi ottaa aurinkoa ja välillä pulahtaa uimaan. Vielä tehdään terassilta rappuset rantaan.
Sadan neliön esiintymislava valmistuu juhannukseksi
Ympäristön siistimisen lisäksi paikka on saanut uuden grilli- ja kahviorakennuksen sekä 300 neliön terassin. Murskan Paratiisissa on A-oikeudet.
Rakenteilla on sadan neliön esiintymislava, joka valmistuu juhannukseksi. Suurlavan avajaiset ovat lauantaina 3. heinäkuuta. Päivällä lapsille on ilmaiskonsertti. Illalla on Ile Vainio show.
Terassille ja nurmialueella mahtuu noin tuhat katsojaa. Tapahtumien ajaksi ranta aidataan. Koska alueella ei ole riittävästi parkkitilaa, Murskan Paratiisi järjestää tapahtumiin linja-autokuljetukset ja tekee yhteistyötä parin kilometrin päässä olevan Paijan maatilamajoituksen kanssa.
− Tapahtumailtoina linja-autoja tulee Loimaalta Ypäjän kautta, Forssasta Jokioisten kautta sekä Somerolta, Holopainen kertoo.
Omilla autoilla tulevat voivat jättää autonsa lähistöllä olevan Paijan maatilamajoituksen paikoitusalueelle, mistä linja-autot tuovat ihmiset tapahtumapaikalle.
Paikka mitä parhain kymppitien vieressä
Kuopiosta kotoisin oleva Holopainen on toiminut ennen ravintola- ja showbisneksen parissa.
− Kymppitiellä ajaa runsaat 3 000 autoa päivässä. Sijainti on mitä parhain. Turkuun satamaan ja lentokentälle on vain tunnin ajomatka.
Holopainen kysyi loimaalaiselta Emma Hjerppeltä, alkaisiko hän paikan yrittäjäksi. Pienen mietinnän jälkeen Hjerppe oli valmis. Ja sitten Murskalla alkoi tapahtua rytinällä, kun kalliota piti ensin vähän murskata.
Murskan 2,9 hehtaarin alueen omistaa Ypäjän kunta. Hjerppe on tehtynyt kymmenen vuoden vuokrasopimuksen.
Holopainen kiittää Ypäjän kuntaa hyvästä yhteistyöstä ja pienestä rahallisesta avusta. Lisäksi kunta on tyytyväinen Murskan työllistävästä vaikutuksesta ja kunnan matkailun edistämisestä.
− Hankimme paikalle vesivessat. Kunta kustansi jätevesisäiliöt. Muutoin yrittäjä vastaa rakennuskustannuksista. Käytämme ypäjäläisiä yrityksiä, Holopainen kertoo.
Yhteistyö Kivikylän tuotteiden kanssa on jo alkanut. Grillissä käytetään Kivikylän tuotteita ja paikalla on myös Kivikylän myyntivaunu.
− Olemme avoimia erilaiselle yhteistyölle. Mietinnässä on muun muassa Ypäjän seurakunnan kanssa hartaustilaisuuksien pitäminen, Holopainen sanoo.
Murskan Paratiisissa ovat poikenneet myös Ypäjän Musiikkiteatterin johtohahmot ehdottamassa yhteistyötä.
Asiakaspalaute pelkkää plussaa
Murskan Paratiisin grilli-kahviossa on kolme työntekijää Hjerppen ja Holopaisen lisäksi. Ravintolakokki takaa, että kaikki grilliruuat ovat maistuvia.
Tapahtumailtoina työntekijöitä tarvitaan 30 niin järjestysmiehiksi kuin myyntipisteisiin.
Murskan Paratiisi on otettu hyvin vastaan.
− Positiivinen asiakaspalaute on parasta ja innostaa meitä, Holopainen sanoo.
Tänä kesänä alueelle ei rakenneta enää mitään uutta. Ensi vuoden suunnitelmissa on uimapaikan taakse tehtävä alue matkailuautoille ja –vaunuille.
Murskan Paratiisi on avoinna joka päivä aamukymmenestä iltakahdeksaan ja tarpeen mukaan pidempäänkin.Torstaisin on moottori-ilta. Ajoneuvoharrastajat ovat ottaneet illan hyvin vastaan.
Murskan Paratiisin kesän päättää elokuun viimeisenä lauantaina Venetsialaiset. Jos ilma sallii, luvassa on näyttävä ilotulitus.
Teksti ja kuvat Sari Keskitalo