Lounais-Hämeen Kotiseutuyhdistykseltä kolmas vanhojen valokuvien seinäkalenteri

Lounais-Hämeen Kotiseutuyhdistys on julkaissut kolmannen kerran vanhojen valokuvien seinäkalenterin.

Loimaa-Helsinki linjan linja-auto Forssan sähkölaitoksen toimistorakennuksen edessä kuraisella Turuntiellä syksyllä 1958. Kuva: Raimo Lindfors, Foto Hellas.

Vuoden 2025 kalenterin teemana on liikenne. Valokuvat ajoittuvat 1930-luvulta 1980-luvulle. Valokuvissa liikutaan henkilö-, linja- ja kuorma-autoilla, junaa, myymäläautoa ja traktoriakaan unohtamatta. Jokaisesta Lounais-Hämeen kunnasta, Somero ja Urjala mukaan lukien, on ainakin yksi valokuva.

Kansikuva linja-autoaseman asemalaiturilta kertoo, että Forssa oli aikanaan linja-autoliikenteen vilkas solmukohta, kuvassa on toistakymmentä linja-autoa. Paljon yleisöä paikalle vetäneistä tapahtumista kalenterissa ovat kuvat Antin Konditorian vieressä olleesta tulipalosta 1960-luvulla ja Forssan uudessa kuplahallissa pidetystä autonäyttelystä vuonna 1973. Autonäyttelyä katsomassa ja tulipaloa seuraamassa oli kummassakin satamäärin väkeä. Lastentarhan kevätretkellä Forssa–Jokioinen–Humppila-junassa Jokioisilla oli kymmeniä lapsia.

Lounais-Hämeen Kotiseutuyhdistykseltä kolmas vanhojen valokuvien seinäkalenteri | Paikalliset | Kotiseutulainen
Kivistön Liikenne Oy:n Sisu linjallaan Tammelan keskustassa 1950-luvulla. Kuva: Jukka Rauhaniemen kokoelma.

Valokuvat ovat etupäässä Foto Hellaksen Raimo Lindforsin tallentamia. Kaksi kuvaa on sekä Greta ja Heikki Lindforsin, Jukka Rauhaniemen että Lounais-Hämeen Kotiseutuyhdistyksen kokoelmista ja yksi Somero-Seuran ja Ilppo Aaltosen kokoelmista. 

Lisäksi kalenterissa on Ilppo Aaltosen lyhyt kirjoitus valokuvineen Tammelan linja-autoliikenteen kehityksestä 1927–1987, pääosassa Linjaliikenne Kivistö Oy. Tammelan linja-autoliikenteen aloitti Arvi Aaltonen, jonka lopetettua liikennöinnin hänen autonsa ostivat vuonna 1937 Einari Lehtonen ja Erkki Rauhaniemi, jonka liikennöitsijän ura päättyi kaatumiseen jatkosodassa Rauhaniemen omassa linja-autossa, joka oli otettu ambulanssiksi. Rauhaniemen lesken Kertun avioitumisen myötä linja-autoyhtiön nimeksi tuli Kivistö eri nimimuodoissaan. Nykyisin yhtiön nimi on Linjaliikenne Kivistö Oy.

Kalenterin ovat toimittaneet Ilppo Aaltonen ja Jaana Lindfors. Kalenteri on myynnissä Suomalaisessa Kirjakaupassa, Prismassa, Forssan museossa, Somerkirjassa, Kahvila Lammenkulmassa, Kehystämö Thomssonilla, Foto Hellaksessa, Voffelikaffilassa, Toimisto 6.6:ssa ja Osto- ja myyntiliike Lindstedt:issä hintaan 15,90 euroa.

Kaikki artikkelit

Siirry takaisin sivun alkuun