Korteniemen kesä
Yksitoista pikkukaritsaa, kymmenen isompaa lammasta sekä neljä kanaa, tiput ja kukko ovat asettuneet kesäksi Korteniemen perinnetilalle. Maatiaislehmät ja hevoset eivät ole muuttaneet tilalle vielä tätä juttua kirjoitettaessa, mutta tulevat ihastuttamaan vierailijoita ja perinnebiotoopin eliöitä myös tänä kesänä. Eläimiä ja 1910-luvun maalaiselämää voi käydä ihastelemassa Korteniemessä koko kesäkauden ajan.
Kesällä järjestetään tuttuun tapaan myös tapahtumapäiviä, joiden aikana kuka tahansa voi pistäytyä tilalle leipomaan ruisleipää, kokeilemaan hiilipiirustusta, tutustumaan Lasten perinnepäivän tarjontaan ja osallistumaan rukiinpuintiin. Juhannusaattona haetaan juhannuskoivut ja kukat tiluksia koristamaan.
Rahoituksen vähentäminen on vähentänyt tapahtumapäivien määrää, mutta Korteniemessä elää vahva henki ja halu perinnetaidon ylläpitämiseen ja avoimen tunnelman luomiseen. Perinnetilan alueella voi tulla vierailemaan milloin vain, kuten muualla Liesjärven kansallispuistossa. Varsinaisina aukioloaikoina tuvan ovet ovat auki ja tilan emännät kertovat tilan elämästä ja mielenkiintoisesta historiasta – voivat myös napata kiinnostuneen mukaan johonkin meneillään olevaan tilan työhön.
Korteniemen asutushistoria alkaa kivikaudelta, josta nykyaikana kertoo alueen lämmin ja ihanteellinen sijainti. Rakennukset ovat metsänvartijatilan ajalta, jolloin rehti ja riuska metsänvartija kulki polkuja, jotka toimivat myöhemmin pohjana Liesjärven kansallispuiston polkuverkostolle. Kymmenien vuosien ajan Korteniemi on tutustuttanut lapsia ja nuoria entisajan elämään, ja ollut monelle iäkkäämmälle elävä ikkuna omiin muistoihin.
Korteniemen perinnetila toivottaa vierailijat lämpimästi tervetulleeksi kesällä 2024!
Tapahtumapäivien tiedot löytyvät mm. luontoon.fi-sivustolta ja Korteniemen ilmoitustaululta.
Oona Tapiomaa