Tämä kirjoitus saattaa sisältää vanhentunutta tietoa, sillä se on julkaistu yli 3 vuotta sitten.
Äänestetään!
Kohta taas äänestetään kuntaan päättäjät. He tulevat olemaan se historiallinen valtuusto, jonka aikana maakuntauudistus ja sote vievät suurimman osan rahoista ja vallasta.
Mutta silti he päättävät senkin jälkeen monesta elämiseen vaikuttavasta asiasta, kuten maankäytöstä, kaduista, harrastustoiminnasta, kirjastosta, kouluista jne. Monista sellaisista asiosita, jotka ovat läsnä arjessamme, vaikka emme koskaan sitä erityisesti ajattelisikaan. Siksi ei ole yhdentekevää millä arvoilla sitä kuntaa viedään eteenpäin.
Nyt pitää pohtia millaisen kotikunnan jatkossa haluat ja äänestää sen mukaan. Se on ainoa tapa vaikuttaa asioihin ihan siinä lähellä.
O, Wallenius
Mielipidekirjoitukset osoitteella toimitus@kotiseutulainen.fi. Maksimipituus 1000 merkkiä.