Elävienkuvien teatterin ohjelmistoa 4.10. -7.11.2024
Tuleva syksy tuo Elävienkuvien Teatterin valkokankaalle paljon mielenkiintoista katseltavaa jokaiseen makuun.
Ensi-illat aloittaa 4. 10. Joker: Folie à Deux. Todd Phillipsin ohjaama ja käsikirjoittama musikaalitrilleri, joka on jatko-osa vuoden 2019 elokuvalle Joker. Elokuvan päärooliin Jokeriksi palaa aiemmasta osasta tuttu Joaquin Phoenix ja hänen vastanäyttelijänään esiintyy laulaja Lady Gaga roolinaan Harley Quinn.
Kotimaisia elokuvia saadaan valkokankaalle heti seuraavana viikonvaihteena 11.10. kun ohjelmistossa aloittavat animaatioelokuva Niko ja myrskyporojen arvoitus ja Hevimpi reissu. Poropoika Niko saa tänä vuonna kolmannen osansa, mikä on hyvä saavutus suomalaiselle animaatio elokuvalle. Elokuvassa Nikon elämään on tulossa suuri muutos, kun Joulupukin lentojoukkoihin avautuu yksi paikka uudelle lentokokelaalle. Myös Hevimpi reissu on jatko osa Metallibändi Impaled Rektum tarinaa. Yhtyeen jäsenet istuvat tuomiotaan Norjan vankilassa saadessaan tietoonsa, että kitaristi Lotvosen koti ja perheen teurastamo ovat pulassa.
Donald Trumpista kertova elokuva The Apprentice saa myös ensi-iltansa 11.10. Donald J. Trump on päättänyt nousta vaikutusvaltaisen isänsä varjosta ja tehdä itselleen nimeä Manhattanin kiinteistöalalla. Eletään 1970-luvun New Yorkissa..
Dokumentti elokuvia kaipaaville on tarjolla Ismo Leikolasta kertova elokuva 1.11. ISMO – Maailman hauskin ulkopuolinen. Elokuva kertoo miten itsensä ulkopuoliseksi kokeva pienen paikkakunnan kasvatti kääntää erikoislaatuisensa supervoimaksi ja äärimmäisen kovalla työllä sekä itseensä uskomalla onnistuu nousemaan omaääniseksi ja rakastetuksi supertähdeksi.
Myös Kino klassikko sarja jatkuu tuoden Elävienkuvien Teatteriin syksyn mittaan kaikkiaan viisi evergreen elokuvaa. Ensimmäisenä elokuvana nähdään ti 8.10.2024 klo 17:30 Kärpästen herra (1964). Peter Brookin ohjaama ja kriitikoiden ja katsojien ylistämä Kärpästen herra on ensimmäinen elokuva-adaptaatio William Goldingin samannimisestä klassikkokirjasta..10. klo 17:30 on vuorossa Blob – Valuva kuolema (1958). Maalaisteinit Steve (Steve McQueen) ja Jane (Aneta Corseaut) ihmettelevät lähistölle putoavaa meteoriittia. Pian kuitenkin käy selväksi, että kylää ei ravistelekaan pelkkä meteoriitti vaan sen mukana saapunut vierailija ulkoavaruudesta.
Sarja jatkuu 4.11.2024 klo 17:30 elokuvalla Piano. Elokuva on yksi aikamme merkittävimmistä historiallisista draamoista. Se on ainoa naisen tekemä elokuva, joka on palkittu Cannesin elokuvafestivaalien Kultaisella palmulla. Michael Nymanin soundtrack on myynyt bestsellerin lailla. Piano on palkittu kolmella Oscar®-palkinnolla.
4.10. Joker: Folie à Deux (draama, jännitys, musiikki)
8.10 Kino klassikko: Kärpästen herra (1964 draama)
11.10. Niko ja myrskyporojen arvoitus (animaatio, koko perheen elokuva), Hevimpi reissu, The Apprentice
18.10. Smile 2 (kauhu)
21.10. Kino klassikko: Blob – Valuva kuolema (1958, scifi)
25.10. Venom: The Last Dance (jännitys, scifi, toiminta)
1.11. ISMO – Maailman hauskin ulkopuolinen (dokumentti)
4.11. Kino klassikko: Piano (1993 draama)
Ohjelmisto ja tarkemmat tiedot osoitteesta: www.elavienkuvienteatteri.fi