Tämä kirjoitus saattaa sisältää vanhentunutta tietoa, sillä se on julkaistu yli 2 vuotta sitten.

Polta vain kuivaa puuta

Sähkön kallistuminen on lisännyt kiinnostusta puunpolttoon. Tulisijassa tulee kuitenkin polttaa vain kuivaa puuta. Liian kostean puun poltto tuottaa runsaasti päästöjä ja on myös energiatehotonta.

Tulisijojen käyttö aiheuttaa savua eli päästöjä ilmaan. Puunpolton päästöillä on ihmisten terveydelle merkittävä vaikutus, koska päästöt syntyvät asuinalueilla ja pääsevät lähialueen hengitysilmaan. Mittausten mukaan puunpoltossa syntyy muun muassa runsaasti pienhiukkasia ja syöpäriskiä lisääviä PAH-yhdisteitä. Jokainen voi kuitenkin vaikuttaa siihen, kuinka puhdasta palaminen on.

Käytetyllä puulajilla ei ole päästöjen kannalta suurta merkitystä, mutta puun kosteudella sen sijaan on. Kuivan puun poltosta on myös se hyöty, että siitä saa enemmän lämpöä kuin kostean puun poltosta.

Kuivan puun tunnistaa kolmen vinkin avulla

Osa tulisijojen käyttäjistä hankkii polttopuun omasta metsästään. Tällöin on tärkeää varmistaa, että polttopuut ovat saaneet kuivua riittävän pitkään. Vastakaadetussa puussa on vettä noin puolet. Hyvissä olosuhteissa puu voidaan kuivattaa ulkona yhden kevään ja kesän aikana polttokuivaksi. Usein kuitenkin tarvitaan kahden kesän ulkokuivaus, jolloin puhutaan ylivuotisesta puusta.

Ennen polttamista kukin voi helposti itse testata, onko polttopuu riittävän kuivaa. Tähän on kolme selkeää keinoa: paino, halkeilu ja ääni. Kuiva polttopuu on noin puolet kevyempää kuin kostea puu. Kun kuivia klapeja lyö yhteen, kuuluu kirkas, kaikuva ääni. Kosteiden klapien kohdalla ääni on puolestaan kumea. Kuiva puu myös halkeilee kärjestä. 

Hyvä puuvaja on tuulettuva ja suojaa puita sateelta

On tärkeää säilyttää puut oikein, jotta polttopuut kuivuvat ja pysyvät hyvänä. Ehdottomasti paras säilytyspaikka polttopuille on tuulettuva puuvaja. Se suojaa puita sateelta ja pitää ne kuivina. Hyvässä puuvajassa ilma kiertää lattian, seinien ja katon raoista. Jos polttopuut peittelee hyvin tiiviisti, kosteus pääsee tiivistymään ja puut voivat homehtua. Puita ei myöskään suositella säilytettävän sisällä. Polttopuut kannattaa viedä sisälle lämpiämään vasta 1–2 päivää ennen niiden polttamista.

Kaikki artikkelit

Siirry takaisin sivun alkuun