Yrittäjät pitävät kotiseudun elinvoimaisena

Yrittäjän päivää vietetään jälleen torstaina 5.9.2024. Sitä seuraavana lauantaina vietetään valtakunnallista Lähilauantaita. Molempien tapahtumien tarkoituksena on nostaa esille ja keskusteluun Yrittäjien merkitystä meidän kaikkien arjessa. Samalla korostetaan sitä, kuinka tärkeätä on, että omalta paikkakunnalta löytyvät erilaiset palvelut myös tulevaisuudessa. 

Suomalainen yhteiskunta on monella tavalla valintojen edessä. Vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen kasvumme on ollut käytännössä olematonta. Samaan aikaan kokonaisveroaste on kiristynyt, viimeisimpänä hyvin harkitsematon arvonlisäverotuksen korotus. Tämän kaiken rinnalla valtio, kunnat ja viimeisimpänä hyvinvointialueet kamppailevat hallitsemattoman velkaantumisen ongelmien kanssa. Yksistään valtio maksaa korkokuluja n. 3,5 kertaa poliisin budjetin verran. Tähän kaikkeen yhdistettynä se, että yksittäisten ihmisten ja kotitalouksien ostovoima on hiipunut, olemme ongelmien edessä, joihin poliittiset toimijat maan hallituksessa eivätkä oppositioissa ole esittäneet varteenotettavia lääkkeitä. 

Yrittäjät pitävät kotiseudun ja koko maan elinvoimaisena. Suomen Yrittäjät ovat esittäneet elokuussa 2024 yli 50 kohdan kasvuohjelmaa Suomelle. Tämän kasvun moottoreina voivat olla ainoastaan rohkeat riskiä ottavat yrittäjät osaavien työntekijöidensä kanssa yhdenhengen yrityksistä työnantajayrityksiin.   

Me voimme selvitä yhteiskunnan taloudellisesta kurjimuksesta. Yhteiskunnan on lähdettävä rohkeasti laskemaan kokonaisveroastetta. Liikkeelle on hyvä lähteä työn, yrittämisen ja arvonlisäverotuksen reippaasta ja rohkeasta alentamisesta. Samalla elinkeinotoiminnan sääntelyä ja ylimääristä lupaviidakkoa on järkevöitettävä. Kunnissa yritysten lupa ja neuvontapalvelut kannattaa hoitaa nykyistä sujuvammin. Julkisen sektorin kustannusten avaaminen ja avoin kilpailuttaminen markkinaehtoisesti ja turhien kilpailutusta estävien pykälien keksiminen kannattaa lopettaa. Julkisen sektorin InHouse yhtiöt ja niiden läpinäkymätön toiminta on yksi keskeisiä taloutta ja veronmaksajien taakkaa lisäävistä rakenteista.

Kotiseudun yrittäjien palveluita ja tuotteita kannattaa käyttää. Lähipalvelujen käyttäminen on selkeä ja konkreettinen kasvutoimenpide omassa arjessamme, johon me kaikki voimme osallistua. Yrittäjät ovat laittaneet itsensä likoon meidän kaikkien puolesta. Nyt on meidän kaikkien vuoro varmistaa kotisedun palvelujen saatavuus myös jatkossa. Hyvää Yrittäjän päivää 2024!

Hämeen Yrittäjät

Marko Ahtiainen, toimitusjohtaja 

Kaikki artikkelit

Siirry takaisin sivun alkuun