Forssalaista rohkeutta

Rohkeus on yksi Forssan kaupungin arvoista. Forssassa ollaan oltu pitkillä perinteillä rohkeita ja innovatiivisia, on sitten ollut kyse kankaiden designista tai moninaisesta yrittäjyyden kehittämisestä. Rohkeus ei ole mikään staattinen tai valmis asia silloin, kun se on kirjoitettu kaupungin strategiadokumenttiin, vaan se on meidän kaikkien asia.

Rohkeutta ei ole benjihypyt tai isot riskit, vaan rohkeutta tarvitaan joka päivä ja joka paikassa. Rohkeutta tarvitaan päiväkodissa, hiekkalaatikoilla, taloyhtiön kokouksessa ja kunnanvirastossa. Rohkeutta tarvitaan niin virallisissa päätöksissä ja arkisissakin keskusteluissa. Rohkeutta tarvitaan viestinnässä, jotta voi erottautua massasta. Rohkeutta voi olla perustaa yritys. Rohkeutta voi olla myös lopettaa yritys. Rohkeutta on uskaltaa satsata tai olla satsaamatta. Kaupunkikin voi olla rohkea, mutta kaikki lähtee silti liikkeelle ihmisistä. Rohkeus näyttäytyy siis monella eri tavalla ja sävyllä.

Rohkeus näyttäytyy parhaimmillaan ideoilla ja innovoinnilla. Rohkeus on sitä, että katsoo asioita uudella tavalla, luovasti ja ideoiden. Rohkeutta on miettiä, mitä voisin tehdä toisin, jotta asiat sujuisivat paremmin tai helpommin. Rohkeus on sitä, että avaa suunsa, kertoo ajatuksistansa – tietysti kuitenkin rakentavalla tavalla. Rohkeutta on ottaa ideat vastaan, kokeilla ja olla utelias uusia ajatuksia kohtaan. Ideoita pitää kerätä talteen, käsitellä ja tarvittaessa tai jättää toteuttamatta. Ideat eivät ole minkään roolin etuoikeus vaan ne ovat kaikkien vastuulla. Suu avautukoon rohkeasti sillä, joka huomaa jotain parannettavaa.

Rohkeutta on muuttaa asioita erilaiseksi tai jopa muuttua itse. Muutos, jopa pienikin, usein pelottaa meitä. Koemme muutosvastarintaa kaikenlaisten muutosten äärellä. On niin helppo sanoa ei, kun pitäisi mieluummin kysyä miksi.

Rohkeutta tarvitaan vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Jotta voimme olla rohkeita työyhteisöissämme, kouluissa, urheiluseuroissa, taloyhtiöissä tai perheissä, tarvitaan psykologista turvallisuutta ja luottamusta. Rohkeus lisääntyy, kun voimme luottaa siihen, että minua ei tuomita, jos sanon vastakkaisen mielipiteen tai idean. Toisaalta rohkeus lisääntyy, kun voin luottaa, että kun joku esittää idean tai ristikkäisen ajatuksen, se ei ole tuomitsevaa ja tiedän, että toinen ei tarkoita pahaa. Ylipäätään rohkeutta on tehdä asioita yhdessä ja yli rajojen.

Rohkeutta on olla kiusaamatta. Rohkeutta on seistä pää pystyssä silloinkin, jos joku erehtyy kiusaamaan. Rohkeutta on uskaltaa tukea heikompaa. Rohkeutta on olla jonkun puolella silloinkin, kun ympäristön mielipide ei sitä tukisi. Rohkeutta on uskaltaa olla erilainen, omanlaisensa. Rohkeutta on antaa muidenkin olla erilaisia.

Rohkeus ei näyttäydy vain paperilla ja sanoina, vaan kiteytyy siinä, miten me toimimme ja mitä teemme. Asiat eivät tapahdu itsekseen. Täytyy olla rohkeutta tarttua erilaisin asioihin ja toimia.

Rohkeuden ei tarvitse olla jotain isoa ja ihmeellistä. Se on arkipäiväisiä tekoja ja pieniä asioita. Pienistä voi siirtyä vähän isompiinkin asioihin.

Rohkeus voi myös pelottaa. Rohkeus ei ole sitä, että pelko puuttuu, vaan se, että toimii silloinkin, kun pelottaa erityisen paljon. Rohkeus on kykyä toimia pelkojen tai epävarmuuden keskellä ja tehdä asioita, vaikka ne tuntuisivat pelottavilta tai vaikeilta. Näin rohkeus on voima, joka auttaa meitä ylittämään esteet ja saavuttamaan tavoitteemme. Ei meistä kukaan automaattisesti synny rohkeana, vaan rohkeus lisääntyy rohkeiden tekojen kautta.

Jokaisen meidän pitäisi olla niin rohkea, että uskallamme miettiä, mitä oikeasti haluamme ja myös toteuttaa niitä asioita elämässämme – tavalla tai toisella. Rohkeutta on sanoa kyllä ja rohkeutta on sanoa ei.

 Miten sinä näet rohkeuden? Miten sinä voit edistää sitä omalla toiminnallasi?

Kirjoittaja Maarika Maury on forssalainen Villaforss tapahtumatalon omistaja sekä valmennusyritys Kissconsulting toimitusjohtaja.

Kaikki artikkelit

Siirry takaisin sivun alkuun