Tämä kirjoitus saattaa sisältää vanhentunutta tietoa, sillä se on julkaistu yli 3 vuotta sitten.

Loimaan teatterikoulu LoiSTeessa kasvaa empaattisia teatteritaiteen harrastajia

Loimaan teatterilla on aloitettu syksy innolla koronarajoitteiden hellitettyä. Aiemmin lasten ja nuorten esityksiä onjouduttu perumaan ja toteutettu vain perheenjäsenille eli pienille yleisöille. Osa ryhmistä esiintyi ulkona Kertunmäellä. Nyt teatteritaiteen perusopetuksen oppilaat työstävät ahkerasti ja hyvällä energialla produktioitaan ryhmissään. Kevätkaudella seuraa satunäytelmien esityksiä helmikuussa ja huhti-toukokuussa. Suunnitelmia on myös pidemmälle.

Kuva joitakin vuosia sitten toteutetusta musikaalista Kaksi kylän lintua. KUVA: Jore Talvinen
Kuva joitakin vuosia sitten toteutetusta musikaalista Kaksi kylän lintua. KUVA: Jore Talvinen

Teatteritaiteen perusopetusta vuositasolta toiselle

Loimaan teatterinlasten ja nuorten toiminnanperusta on teatteritaiteen perusopetuksen tarjoaminen. Opetus järjestetään Loimaan työväenopiston ja Loimaan Seudun Teatteriyhdistys ry:n yhteistyönä. Opetuksesta vastaa kolme opettajaa, jotka ovat työväenopiston sivutoimisia tuntiopettajia. Sari Äikää-Torkkeli on yksi heistä ja teatterin kantavia aktiivitoimijoita.

– Tällä hetkellä oppilaita on noin 55 henkeä, Äikää-Torkkeli kertoo.

Pääosa oppilaista on loimaalaisia, mutta oppilaita on tai on ollut myös lähiseuduilta, kuten Ypäjältä, Humppilasta, Marttilasta, Aurasta ja Pöytyältä.

Teatteritaiteen opetus perustuu valtakunnallisiin taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteisiin. Jokaisella oppilaitoksella on oma opetussuunnitelmansa. Opinnot koostuvat 10 opintokokonaisuudesta, joiden suorittaminen kestää yhteensä 8 vuotta.

– Aloittaessaan opetuksen 1-2 luokalla ollessaan, teatteritaiteen opinnot saa valmiiksi yläkoulun loppuun mennessä, hahmottaa Äikää-Torkkeli opintojen kestoa.

Koska opetus etenee vuositasolta toiselle, ja uusia ryhmiä alkaa joka toinen vuosi, meillä on vuorovuosina talossa eri ryhmät, hän sanoo. Opintoihin voi kuitenkin tulla mukaan missä tahansa vaiheessa haluaapa sitten suorittaa opintokokonaisuuksia tai harrastaa teatteria muuten ryhmän mukana.

Satunäytelmiä ja teatterihistoriaa

Teatteritaiteen opinnot voi Loimaan teatterikoulu LoiSTeessa aloittaa 7-vuotiaana.

– Opinnot aloitetaan ryhmän vahvistamisella ja ryhmätyötaitojen kehittämisellä. Sitten edetään teatteriin toimintaympäristönä ja uskallukseen ilmaista itseään. Kolmantena vuonna toteutetaan satunäytelmä ja keskitytään roolihenkilön rakentamiseen, nelosella improvisoidaan, vitosella opitaan dramaturgiaa ja teatterihistoriaa, kutosella tehdään ryhmälähtöinen esitys, Sari Äikää-Torkkeli kuvailee opintojen sisältöä.

– Syventävissä opinnoissa tutustutaan eri teatterilajeihin, teatterin eri osa-alueisiin (puvustus, lavastus, ohjaus, tekniikka) teatterin yhteiskunnallisuuteen ja keskitytään oman taiteellisen ilmaisun syventämiseen.

Loimaan teatterikoulu LoiSTeessa kasvaa empaattisia teatteritaiteen harrastajia | Harrastus | Kotiseutulainen
Keväällä jaettiin teatteritaiteen todistuksia opinnot suorittaneille. Kuva: MarlyneEspina Magdalena

Sitova harrastus

Kuten kaikissa lasten ja nuorten harrastuksissa, osa oppilaista keskeyttää jossain vaiheessa. Syitä ovat se, ettei teatteri sittenkään tunnu omalta harrastukselta tai että vuosien mittaan eri harrastusten vaatima aika lisääntyy, ja on valittava, mihin keskittyy, pohtii Äikää-Torkkeli syitä teatteriharrastuksen loppumiselle. Hän sanoo teatterin olevan melko sitova taiteenlaji. Esimerkiksi esitystä tehtäessä jokaisen ryhmän jäsenen läsnäoloa tarvitaan saumattoman lopputuloksen aikaansaamiseksi.

Luovuutta ja sosiaalisia suhteita

Harrastuksena teatteri antaa paljon lapsille ja nuorille. Teatteri kehittää esiintymisvarmuutta, luovuutta ja tunnetaitoja. Mielikuvitus kehittyy ja rikastuu. Teatteriharrastus on keino ilmaista itseään, ja sen myötä kohenevat itsetunto ja empatiataidot. Sosiaaliset taidot ovat vuorovaikutteisessa harrastuksessa isossa osassa ja kehittyvät harrastuksen myötä. Lisäksi teatterista saa paljonystäviä. Teatteritaiteen opinnoista saa osallistumistodistuksen ja koko kokonaisuuden suoritettuaan päästötodistuksen. Opintoja voi halutessaan jatkaa toisessa opintoja järjestävässä oppilaitoksessa.

Tervetuloa harrastamaan

Sari Äikää-Torkkeli toivottaa ilolla uudet harrastajat teatterin pariin.

– Kannattaa tulla tutustumaan teatteriharrastukseen. Sitä kautta saa tietää, millaista tekeminen on ja huomaa, tykkääkö olla mukana oppimassa teatteritaidetta ja esiintymässä. Ryhmät aloittavat syyskuussa, seuraava ykkösryhmä syksyllä 2023. Vuoden kuluttua syksyllä teatterilla saattaa alkaa Luikero-kerho, jossa voi jo tutustua teatterin tekemiseen ja josta voi sitten siirtyä ykkösryhmään, kun se alkaa, kertoo Äikää-Torkkeli.

Kaikki artikkelit

Siirry takaisin sivun alkuun