Tämä kirjoitus saattaa sisältää vanhentunutta tietoa, sillä se on julkaistu yli 2 vuotta sitten.

Joko näillä polttoaineenhinnoilla kiinnostaa taloudellinen ajotapa?

Olen vuosikymmeniä koittanut kertoa kuinka paljon omilla ajotapavalinnoilla ja -tottumuksilla voi säästää polttoainetta. Jokohan asia alkaisi laajemmalti kiinnostaa?

Oma ajotapa vaikuttaa todella merkittävästi polttoaineen kulutukseen. Toinen pääsee samalla autolla monta litraa vähemmällä kulutuksella satasta kohti kuin toinen.

Pienellä tai joskus vähän isommallakin muutoksella voi säästää nykyisillä polttoaineen hinnoilla sievoisen summan ja samalla laskea liikenteen aiheuttamaa stressiä.

Pääperiaatteet ovat yllättävän samat kuin turvalliseen ajamiseenkin tavoittelevat keinot. Ennakointi, välimatkan pitäminen edellä ajavaan ja turvallisimman ja taloudellisimman reitin valikoiminen. Myös riittävä ajan varaaminen tehtävään matkaan kuuluu asiaan.

Aja omaa ajoasi

Kiihdytä autosi nopeutta rauhallisesti ja vaihda tai anna automaattisi vaihtaa isommalle ajoissa, moottoria ei kannata huudattaa isoilla kierroksilla. On aivan turhaa kiihdyttää, jos edessä näkyy jonoa tai punainen valo.

Riittävä etäisyys edellä ajavaan auttaa ennakoimaan edessä olevaa tilannetta. Mikäli edessä oleva risteys vaatii hiljentämistä voit moottorijarrutuksella rauhoittaa omaa nopeuttasi. Usein ei tarvitse edes käyttää jarrua. Moottorijarrutus riittää ja pääset pysähtymättä jatkamaan matkaasi.

Perusmotoksi voit ottaa, että jokainen jarrupolkimella tehty jarrutus on tappio taloudelliseen ajoon pyrittäessä. Toki turvallisuus menee edelle ennakoimattomissa tilanteissa.

Joskus puhuttiin niin sanotusta italialaisesta ajotavasta, risteyksestä risteykseen täyttä kiihdytystä ja täysi jarrutus seuraavaan risteykseen. Ei järkevää.

Ajoin taannoin Tammelan suunnasta Hämeentietä Yhtiönkadulle ja sieltä Hurrikaaniin. Ajotietokoneen mukaan start and stop-järjestelmä pysäytti moottorin punaisiin valoihin viivähtäessä tuolla matkalla yli kahdeksi minuutiksi. Eipä siinä valotolppien välissä siis olisi kannattanut renkaita vingutella. No, en vingutellutkaan.

Ennakoi

Maantiellä ja valtateillä kannattaa niin ikään ennakoida. Ei tarvitse lähteä ohittamaan, jos näkee edessä useiden ajoneuvojen jonon. On parempi varata riittävästi aikaa matkaan kuin koittaa kuroa sitä umpeen turvamarginaalia hipovilla ohituksilla.

Tee oikea reittivalinta

Monta kertaa rauhallinen pienempi maisematie on taloudellisempi ja stressittömämpi vaihtoehto matkantekoon kuin navigaattorin tai tottumuksen ohjaama nopein yhteys. Ja yllättävästi ainakin pääkaupunkiseudulle suunnattaessa se saattaa lopulta olla se nopein reitti. Auton kulutus nousee 80:n nopeudesta moottoritienopeuteen 120:een jopa 3-4 litraa satasella.

Pois turha taakka

Suksiboksi kannattaa poistaa katolta kun kausi on ohi. Samoin tavaratilan kuorma kannattaa tsekata aika ajoin.

Hoida tekniikka kuntoon

Sopivat ilmanpaineet renkaisiin, ajoissa vaihdetut ilmansuodattimet, tarkistettu etteivät jarrut laahaa ja ylipäätään että auto toimii niin kuin sen on tarkoitettu toimivan takaavat mahdollisimman taloudellisen matkanteon.

Teksti ja kuvat: Olli-Pekka Jasu

Kaikki artikkelit

Siirry takaisin sivun alkuun