Tämä kirjoitus saattaa sisältää vanhentunutta tietoa, sillä se on julkaistu yli 2 vuotta sitten.
Jyrsijätorjunnan aika on käsillä
Syksyllä kylmän ja pakkasten tultua jyrsijät pyrkivät sisätiloihin lämpimään. Myös sopivien pesäpaikkojen ja ravinnon etsintä on käynnissä.
Lähelle pesiytyessään jyrsijöistä on monenlaista haittaa kiinteistölle, kun ne syövät tiensä sisätiloihin pientenkin rakojen kautta. Ne purevat poikki johtoja ja letkuja, levittävät taudinaiheuttajia sekä aiheuttavat taloudellista tappiota pilaamalla elintarvikkeita. Jo jyrsijöiden läsnäolo aiheuttaa epämiellyttävää oloa ja siten psykologista ja esteettistä haittaa. Syksyn myötä olisi hyvä tarkistaa oman kotipihansa ja taloutensa kohdalta seikat, jotka houkuttelevat jyrsijöitä ja mahdollistavat niille kulkureittejä.
Ennaltaehkäisy parasta torjuntaa
Kun pystytään eliminoimaan jyrsijöiden tarvitsemat ravinnon ja veden saantisekä pesä- ja piilopaikat, ollaan jo pitkällä jyrsijätorjunnassa. Niiden elintila supistuu pieneksi, kun kiinteistö on hyvin hoidettu. Kaikki putkistojen ja kaapeleiden läpivientiaukot ja muut kolot, raot ja aukot rakenteissa tulisi olla hyvin tukittuja tai muuten suojattuja, etteivät hiiret ja rotat pääse niiden kautta eteenpäin sisärakenteisiin ja eristeisiin. Tarkista etenkin keittiön viemäriputken läpiviennin tiivistys ja ullakkotilojen tuuletusrakojen verkotus. Pidä pitkä ruoho ja rehevät istutukset kaukana sokkelista, sillä ne tarjoavat suojaisen kulkureitin jyrsijöille.
Pidä jätekatos puhtaana
Epäsiistit jätekatokset houkuttelevat jyrsijöitä. Jos biojätteet leviävät maahan asti, löytää hiiret helposti ravintoa. Käytä ehjiä ja kannellisia jäteastioita. Valitettavasti myös lintujen ruokintapaikat houkuttelevat jyrsijöitäkin. Älä siis ruoki liikaa, vaan lisää siemeniä sopivasti ja useammin. Pidä ruokintapaikka siistinä niin, ettei siemeniä tipu maahan. Pihan omenapuut, marjapensaat ja avokompostit ovat jyrsijöille yhtä lailla ravintopaikkoja, joten nämäkin alueet tulisi pitää siistinä ja hoidettuina.
Mökillä tuotteet tiiviisiin rasioihin
Jos sinulla on tapana jättää mökille talveksi elintarvikkeita kaappeihin, mieti niiden säilytys huolella. Pakkaa kaikki tiiviisiin, kannellisiin rasioihin. Huolehdi, ettei keksin murentakaan jää hiirille kaappiin syötäväksi. Jos mökillä ei talviaikaan käydä, vie mieluummin tuotteet kotiin, sillä ne myös vanhentuvat mökillä.
- Varmista rakenteiden tiiviys, etteivät jyrsijät pääse sisälle.
- Poista rehottava kasvillisuus.
- Laita ja pidä jätteet kannellisissa jäteastioissa. Tyhjennä jäteastiat riittävät usein. Huolehdi, että jä- teastiat ovat ehjiä ja jätekatos siisti.
- Mikäli varastoit tuotteita, säilytä ne jyrsijätiiviissä tiloissa tai astioissa.
- Älä säilytä elintarvikkeita ja muita tuotteita lattioilla, vaan hyllyillä, joiden alapuoliset tilat ovat tar-
kistettavissa ja siivottavissa. - Tarkkaile ja seuraa jyrsijöitä säännöllisesti.
Aiheesta lisää www.tukes.fi
Jyrsijätorjunnan hyvän käytännön opas