Lintumyytit ja vuodenaikojen vaihtelu
Kulkevatko linnut linnunrataa lintukotoon talveksi?
Sekä vuodenaikojen vaihtelulla että lintuihin liittyvillä käsityksillä on ollut keskeinen asema varhaisten suomalais-ugrilaisten eli uralilaisten kansojen uskonnossa ja mytologiasta, ja merkkejä samoista piirteistä on havaittavissa myös suomalaisten ja lähisukukansojen myyteissä.
Ankarissa oloissa eläneet kansat käsittelivät mytologiassaan elämää ylläpitäneitä ja sitä uhanneita voimia olemassaolonsa peruskysymyksinä ja pukivat myyttiset käsityksensä vanhakantaisimmillaan eläin- ja erityisesti lintumyyteiksi. Pohjoista pidettiin ”alhaalla” sijaitsevana kuoleman, etelää taas ”ylhäällä” sijaitsevana elämän ilmansuuntana, ja samoin eri lintulajien katsottiin edustavan elämän tai kuoleman voimia. (Siikala 2012, 168–177)
Vaikka myös uralilaisten kansojen vanhin luomiskertomus vaikuttaa olleen dualistinen lintumyytti, selkeimmin vuodenaikojen vaihteluun liittyy jo varhaiseen aikaan palautuva käsitys ”lintukodosta”, lintujen talvisesta olinpaikasta, sekä talvisesta Linnuradasta sinne johtavana lintujen tienä. Lintujen, erityisesti joutsenten talvehtimispaikan käsitettiin sijaitsevan etelässä maailman keskuksessa, jossa vallitsi ikuinen kesä, ja jonka hallitsijaksi monet uralilaiset kansat käsittivät synnytykseen ja syntymään liitetyn jumalattaren (Napolskikh 1992). Tämä ”Elämän äiti”, jonka nimi on suomeksi ollut ehkä Päivätär, näyttääkin alun perin olleen Pohjolan emännän eteläinen ja myönteinen vastine samoin kuin itse lintukoto oli vastine kuoleman valtakunnalle Pohjolalle. (Napolskikh 1992, Siikala 2012, 177)
Forssan luontomuseon väki toivottaa hyvää joulunaikaa!
