Huonoja uutisia?

Vikspirtiltä on tulossa huonoja uutisia. Onko rakennus ja toiminta sulkeutumassa, kun rahoitusta ja avustuksia joutuu asukasyhdistys toistuvasti odottelemaan, laskujen kasaantuessa.

Kaupunki on omalta osaltaan jättänyt energian säästötoimet ja rakennuksen kunnossapidon hoitamatta. Yhdistyksen pitkäaikaisena jäsenenä ja kaupunginvaltuutettuna tyrmistyttää kuinka kiinteistöhuolto jätti rakennuksen heitteille, vaikka hyvin pienellä satsauksella olisi korjauksia pystytty tekemään, vaikka omalla henkilöstöllä ja tukityöllistetyillä. Tarvittavia pieniäkään huoltotöitä ei kuitenkaan aina tehty.

Nyt Viksperin asuinalueelle tärkeä kokoontumis- ja kohtaamispaikka, ja toinen aamupäivän olohuone mahdollisesti suljetaan. Yhteisöllisyys ja alueen henki oli saatu muutamien takavuosien hiljaiselon jälkeen nousuun, varsinkin parikymmentä vuotta sitten alue tunnettiin levottomana seutuna, ja ilme koheni asukasyhdistyksen toiminnan myötä. ”Ostarin” toimintojakin on jo lakkautettu, kuten R-kioski ja pankkiautomaatti. Yhdistyksen avainhenkilöt, Anu ja Ilkka, ja keittiön apuvoimat, ja palkkatuetut työllistetyt ovat tehneet tärkeää työtä elinvoiman kannalta.

 Muutama vuosi aiemmin, vuonna 2020, kaupungin isoimmat herrat kävivät kiittelemässä Hämeen Vuoden kylä-diplomista, niin nyt tulee taas kylmää viestiä, jos  vanhempien ihmisten kokoontumisen mahdollisuudetkin viedään. Millä kukaan Viksperin perältä keskustaan lähtee ilman taksikyytejä, tai muuta kuljetusta, kustannukset ovat jo tavallisten asukkaiden ulottumattomissa. 

Myös Forssan ruokakyytien tilanne ei ole helpottunut riittävästi, vaikka Vikspirtti ja Ystävänkammari ovat niitä yhdistyksinä tuottaneet. Forssassa kotihoidot ja muut apupalvelut ovat retuperällä kiireiden takia, yhtä vanhusta kohden ei aikaa haaskata montaa minuuttia, kun kotihoito todellakin ”poikkeaa”, on saatu viestiä. 

Tämänkin vajeen kolmannen sektorin toimijana Vikspirtti on yrittänyt täyttää, toimittamalla lähitalojen asukkaille päivän ruuat, kun he muualta eivät ole kyenneet, tai jaksaneet itse noutaa. Kaupungin toiminnassa on taas peiliin katsomisen paikka heillä, jotka säästöjä ja leikkauksia tekevät kuntalaisten hyvinvoinnista, vuosia on saatu huonoja ratkaisuja, joilla säästetään nopeasti sieltä mistä eniten pystytään. Vanhuksilta, eläkeläisiltä, köyhiltä, työttömiltä, opiskelijoilta, lapsiperheiltä, yhdistyksien ja kulttuurien toiminnoista, lähipalveluiden karatessa isoihin keskuksiin. Jokainen yhdistys tekee omalta osaltaan tärkeää kolmannen sektorin työtä, jota ei tule väheksyä nykyisessä taloustilanteessa. 

Janne Vuorenmaa

Forssalainen kunnanvaltuutettu

Kuntavaaliehdokas Vasemmisto Sit.

Kaikki artikkelit

Siirry takaisin sivun alkuun