Pelastustoimi ei saa jäädä sotealan jalkoihin

Hyvinvointialueet kamppailevat talouspaineiden kanssa ja säästöjä etsitään kaikkialta. Valitettavasti myös pelastustoimi on joutunut leikkauslistoille. Tämä on huolestuttavaa, sillä pelastustoimi on keskeinen osa yhteiskunnan turvallisuutta ja kriisitilanteisiin varautumista. Pelastustoimi ei ole vain tulipalojen sammuttamista, vaan myös liikenneonnettomuuksia, ihmisten pelastamista, vaarallisten aineiden torjuntaa ja ensihoidon tukemista. Kun resursseja vähennetään, viive hälytyksissä kasvaa. Se voi pahimmillaan maksaa ihmishenkiä ja luo vahinkoja sekä ihmisille että ympäristölle.

Pelastustoimen budjetti on sidottu hyvinvointialueiden kokonaisrahoitukseen, jolloin se jää helposti muiden palveluiden varjoon. Vaikka kustannukset ovat pieni osa kokonaisuutta, tehtävien merkitys on valtava. Rahoitus tulisi irrottaa hyvinvointialueiden talouspaineista, jotta toimintakyky voidaan turvata jatkossakin. Ratkaisuna voisi olla pelastustoimen siirtäminen valtion alaisuuteen poliisin ja rajavartiolaitoksen tavoin. Sopimuspalokunnat ovat pelastustoimen kivijalka etenkin harvaan asutuilla alueilla. Valtion vastuulla niiden asema voitaisiin turvata osana kansallista turvallisuusstrategiaa. Näin rahoitus voitaisiin turvata pitkäjänteisesti ja palvelut säilyisivät tasalaatuisina koko maassa, kaikille kansalaisille. 

Tea Jaakkola PS

aluevaltuutettu, alue- ja kuntavaaliehdokas

Kaikki artikkelit

Siirry takaisin sivun alkuun