Mielenterveysongelmat nuorten keskuudessa vaativat kiireellisiä toimia

Lasten ja nuorten mielenterveysongelmat ovat kasvava huolenaihe Suomessa. Viimeisen kymmenen vuoden aikana ahdistuneisuus on yleistynyt ja se koskettaa yhä nuorempia lapsia. Tarvitsemme enemmän resursseja ja aitoja kohtaamisia, jotta voimme tukea nuoria ajoissa ja ennaltaehkäistä ongelmien syvenemistä.
Nyky-yhteiskunta altistaa lapset ja nuoret monenlaisille paineille. Varhaiskasvatuksen merkitys on keskeinen, sillä lapsuudessa tulee olla tilaa leikkiä ja kasvaa ilman ideologisia suuntauksia. Samalla meidän on kiinnitettävä huomiota digitaalisen maailman vaikutuksiin. Sosiaalisen median alustoilla, kuten TikTokissa, lapset voivat kohdata haitallista sisältöä. Lisäksi joidenkin sovellusten, kuten teineille suunnatun tinderin (HS 27.06.2023 teinien tinder linkitettiin seksuaalirikoksiin Ruotsissa), olemassaolo herättää vakavaa huolta siitä, kuinka voimme suojella heitä hyväksikäytöltä ja muilta riskeiltä. Näihin ongelmiin on puututtava määrätietoisesti ja ajoissa.
Nuorten mielenterveyttä edistävä työ on monitasoista. On tärkeää tarjota turvallisia keskustelutiloja ja yksilöllistä tukea niille, jotka ovat jo ajautuneet vaikeuksiin. Meidän on huolehdittava siitä, että yhteiskunnassamme on riittävästi matalan kynnyksen palveluja ja varhaista tukea, jotta kenenkään ei tarvitse jäädä yksin ongelmiensa kanssa.
Jukka Lintukangas ps
Kunta sekä aluevaaliehdokas