Uusi aika koittaa!

Seutulainen on ylpeä juuristaan riippumatta missä on syntynyt. Seutulainen ajattelee tulevaisuutta, hän ei ole menneisyyden vanki. Seutulainen ymmärtää, että yhdessä tekeminen helpottaa elämää ja säästää aikaa, vaivaa ja rahaa. Syrjäytynyt on jätetty yksin tai hän on jäänyt yksin. Syrjäytynyt miettii, onko tulevaisuuta ja sitä, miten ennen kaikki oli paremmin. Syrjäytynyt ei jaksa uskoa tulevaisuuteen.

Miten on sitten Seutukuntamme laita? Ikäihmisten osuus kasvaa, väki vähenee, perinteisetkin kivijalkakaupat lopettavat, valot näyteikkunoissa sammuvat, katukiusaaminen ja ilkivalta lisääntyy.

Onko jokainen huominen kuin uusi eilinen? Kun mielessäsi vastaat tähän kysymykseen, millaisia ajatuksia se herättää? Vaihtoehtoja on: Vastuussa vain itsestäsi ja itsestäni, voin olla yksi osa yrityksen rattaissa, voin olla vastuussa työpaikastani ja yrityksestä, voin olla osayhteisöä, kuntaa tai aluetta. 

Harva vastustaa yhteistyötä, moni julistaakin sen nimiin, jotkut jopa uskovat tekevänsä aidosti yhteistyötä, mutta Tyhjät tynnyrit kumisevat eniten. Missä ovat teot? Onko vetovoimaa ja onko pitovoimaa? Suomessa on kymmeniä seutukuntia, joissa ei ole vielä herätty. Herääminen edellyttää kriisiä, jossa on sekä uhka että mahdollisuus. Kriisitietoisuuden puute voi olla sokeutta tai välinpitämättömyyttä. Kaukana ovat ne ajat, jolloin seutukuntamme eli nousukautta. Nyt olemme monilla mittareilla jäämässä jälkeen.

Lainaus Seutulaisesta 1.4.2.2029:

Jokilaakson kaupunki nousi esimerkiksi koko Suomessa. Uuteen valtuustoon valitaan vain 50 elinvoimavaltuutettua. Vuoden 2025 kunta- ja aluevaalissa valitut edellisten valtuustojen luottamushenkilöt joutuivat nöyrtymään, kun Humppila, Ypäjä, Jokioinen, Tammela ja Forssa pakkoyhdistettiin vuoden 2026 alussa. Pakkoyhteistyö käynnistyi, kun Helsingin, Turun ja Tampereen yliopistot tekivät valtioneuvostolle yhteistyöehdotuksen, jossa Kuihtuva kolmio ehdotettiin lopetettavaksi. Kultaisen kolmion keskuskuntiin päätettiin sijoittaa kansainvälinen tutkimus- ja elintasokeskus. Eniten pakkoyhteistyön käynnistäminen suututti konkaripoliitikot joutuivat jättämään päättämättömyys palaverinsa ja luopumaan kokouspalkkioistaan. 2029 valittavat luottamushenkilöt valitaan henkilökohtaisten aikaansaannosten, asenteensa ja pätevyytensä perusteella. Aikaisemmilla puoluekannoilla ei ole merkitystä. Jokilaakson Elinvoima-alueella asetettiin 2026 ykköstavoitteeksi alueen asukkaiden psyykkinen, fyysinen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tila. Tavoitteen asettaminen oli itseasiassa helppoa, koska se perustui WHO:n määritelmään terveydestä. Entinen OMA hyvinvointialue lakkautettiin siirtymäajan jälkeen vuoden 2027 alussa. Luottamushenkilöiden tehtävät muutettiin kokopäivätyöksi ja palkkiojärjestelmä muutettiin laatu- ja tulosvastuulliseksi. Suomen uuden turvallisuusstrategian mukaan Elinvoima-alueitten vastuulle tuli väestön hyvinvointi, tutkimus-, tuote- ja palvelukehitysvastuu. Turvallisuusvastuu kattaa nyt psyykkisen, fyysisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin lisäksi taloudellisen hyvinvoinnin. Maan-puolustusvastuu kuuluu kaikille, ikään ja sukupuoleen katsomatta, mutta koordinointi ja johtovastuu kuuluu edelleen puolustusvoimille.

Rohkeudella ja luovuudella oli 2025 vaalien jälkeen ratkaiseva merkitys onnistumisen kannalta. Rohkeutta koeteltiin teoilla, joissa vastakkainasettelulle, riitelylle ja toisten aliarvioinnille asetettiin sanktiot. Luovuuden arvomittariksi tuli kyky, taito ja tahto luopua vanhasta ja rohkeus aloittaa uutta.

Uuden Elinvoimavaltuuston ehdokaslistalla on vain kouluttautuneita, harkintakykyisiä, luovia ja yhteistyöhaluisia tulevaisuuden tekijöitä. Päättäjien ei tarvitse enää puhua vetovoimasta ja pitovoimasta.

Aika, jolloin pakko oli paras konsultti, oli lopullisesti ohi ja Elinvoima-alueen tulevaisuus näyttää lupaavalta.

AAA Miettinen

Kaikki artikkelit

Siirry takaisin sivun alkuun