TE-uudistus pitää ottaa tosissaan

TE-palvelut siirtyivät valtiolta kunnille ja muuttunut on myös työmarkkinatuen rahoitus.
Enää ei pääse maksuvelvoitteesta sillä, että työttömiä aktivoidaan, vaan ihmisen pitää oikeasti työllistyä. Kyseessä on lähes miljoonan euron kysymys Forssalle vuosittain.
Muutos pakottaa kuntia löytämään keinoja työllistämiseksi, eikä Forssa voi jäädä vain odottamaan, että työhäme hoitaa homman.
Työllisyyden hoidossa yhteistyö ammattikoulutuksen, yrittäjien ja yrityskehityskeskuksen kanssa on tärkeää ja sitä yhteistyötä on kehitettävä edelleen.
Yhtä kun työllisyyden hoitajan pitää auttaa työttömiä löytämään työpaikkoja tai koulutusta, niin työpaikat haluavat löytää työvoimaa.
Vaikka nyt onkin heikko suhdanne, niin käänteen merkkejä on ilmassa ja on tärkeää, että yritykset luottavat työvoiman saantiin ja koulutukseen, kun miettivät investointipäätöksiään ja niiden lokaatioita.
Forssan on seurattava suurella tarkkuudella, miten työttömyysjaksot kehittyvät ja hyödynnettävä mittareita, jotka auttavat ymmärtämään mistä muutokset työllisyydessä johtuvat, jotta voidaan oppia ja kehittyä oikeaan suuntaan.
Ihmiset ovat yksilöitä ja jokaisella on omanlaiset tarpeet ja esteet työllistymiselle. Joku voi ohjautua kirjaimellisesti itsestään työhön, kun toisella voi olla esimerkiksi fyysisiä tai sosiaalisia kynnyksiä tai koulutuksellisia kehittymismahdollisuuksia käyttämättä. Vaikka järjestämisvastuu on Työhämeellä, laskun maksaa loppupelissä työllisyysalueen kunnat.
Tero Ahtola, kuntavaaliehdokas Forssa