Me kuntalaiset

Ilman asukkaita ei ole kuntaa tai kaupunkia. Kuntien perustarkoitus ja rakenteet ovat olemassa vain asukkaiden takia. Hallitustasolla on heikennetty työtä tekevien, eläkeläisten, lapsiperheiden, nuorten, työttömien ja kehitysvammaisten asemaa. Kunnissa ei olisi edes yritystoimintaa, ilman osaavia ja terveitä ihmisiä. Siksi kunnan on entistä tärkeämpää huomioida ihmisten hyvinvointi.

Kuntien tulisi panostaa riittävään ja laadukkaaseen varhaiskasvatukseen sekä perusopetukseen. Koulujen pitää olla turvallisia ja nuorille pitää olla riittävästi tukea saatavilla. Väestön ikääntyessä omaishoitajien merkitys kasvaa ja heidän jaksamisestaan tulee huolehtia. Kulttuuri sekä kirjasto tukevat kaikkia ikäryhmiä tuomalla aktiviteettejä ja sivistystä. Kulttuurin on todettu tukevan myös mielenterveyttä. Palveluiden tulee olla ihmisiä lähellä ja saavutettavia kaikille. Ennaltaehkäisevällä työllä voidaan vaikuttaa merkittävästi meidän tulevaisuuteemme. Kaikissa päätöksissä pitää olla inhimillisyys ja yhdenvertaisuus huomioituna.

Olen itse omaishoitaja. Olen työskennellyt hoitajana sekä kotihoidossa että sairaalassa, nyt työskentelen sosiaaliohjaajana pitkäaikaistyöttömien työllisyyden edistämiseksi. Tiedän ne haasteet, joita ihmisillä on arjessaan. Kunnat tarvitsevat sitä osaamista, jonkun joka sanoo, että nyt riittää. Tiukka talouskuri ja nykyinen kuntavero eivät vaadi ihmisten hyvinvoinnin alentamista, muitakin vaihtoehtoja on olemassa.

Katse kohti tulevaisuutta, mutta jalat tiukasti nykyhetkessä. Forssassa on paljon mahdollisuuksia. Tämä vaatii vastuullista vuoropuhelua, yhteistyön tiivistämistä seutukuntien ja hyvinvointialueen kanssa sekä inhimillisyyden lisääntymistä. Elinvoima syntyy ihmisistä, meistä kuntalaisista.

Virve Takala, sosiaaliohjaaja, omaishoitaja ja Jyty:n luottamusmies

Kaikki artikkelit

Siirry takaisin sivun alkuun