Ikäihmisten vaalipaneeli tuo ehdokkaat keskustelemaan ajankohtaisista teemoista Somerolla
Huomattava osa äänestysikäisistä Somerolla, noin 40 %, on eläkeläisiä. Ikäihmisten vaalipaneelissa keskustellaan puolueiden ja ryhmien näkemyksistä koskien senioriväestölle tärkeitä asioita. Yleisön on mahdollista esittää kysymyksiä ehdokkaille. Tilaisuutta voi seurata myös etänä.

Ikäihmisille suunnattu vaalipaneeli pidetään torstaina 20.3. klo 14–16 Someron kaupungintalon valtuustosalissa, ja se tarjoaa eri puolueiden ja ryhmien näkemyksiä senioriväestölle tärkeistä asioista. Kaikista äänioikeutetuista eläkeläisten osuus Somerolla on suunnilleen 40 %.
Politiikka ei saisi olla mikään etäinen asia, vaan kaikkiin vaikuttavista asioista päättämistä ja keskustelemista. Vaalipaneelissa pyritään asioita käsittelemään jokaiselle ymmärrettävällä tavalla. Paneelin tarkoitus on myös lisätä ikäihmisten äänestysaktiivisuutta.
Vaalipaneeliin osallistumisestaan ovat ilmoittaneet Perussuomalaiset, Kokoomus, Kristillisdemokraatit, Vihreät, Keskusta, Sosiaalidemokraatit ja uutena ryhmänä poliittisten puolueiden ulkopuolella oleva Someron Edistys. Vasemmistoliitto ei ole ilmoittautunut mukaan.
Tilaisuus kestää kaksi tuntia ja tarjoaa tärkeän foorumin ajankohtaisille kysymyksille sekä vaikuttaa puolueiden ja tulevien päättäjien linjauksiin. Ennen paneelin alkua on yleisölle kahvitarjoilu, jonka tarjoavat kaikki mukana olevat ryhmät yhteisvastuullisesti.
Ehdokkaille suunnattuja kysymyksiä voi toimittaa myös etukäteen
Kysymyksiä toivotaan jo ennakkoon ja myös tilaisuudessa yleisö voi tehdä kysymyksiä. Ennakkokysymykset voi lähettää sähköpostilla Someron vanhusneuvoston puheenjohtaja Pertti Tammiselle (ps.tamminen@gmail.com) tai paperilla kaupungintalon aulassa olevaan laatikkoon.
Ikäihmisten vaalipaneeli striimataan ja sitä voi seurata etänä. Ehdokkaille voi tehdä kysymyksiä myös etäkatsomosta. Etänä paneelia voi seurata osoitteesta: somero.fi/vaalipaneeli