Suomen tulee olla kärkimaana puolustamassa kilpailukykyä ja ostovoimaa
Suomessa on tehty viime vuosina useita päätöksiä, joissa maan etu ei ole ollut ensisijainen eikä edunvalvonnastaan ole huolehdittu.
Ilmastoasioiden varjolla päätökset ovat johtaneet siihen, että kansalaisten ostovoima ja kilpailukyky ovat kadotettu. Jakeluvelvoitteet ja polttonesteiden verotus kiristävät ajoneuvoilla pakosti ja paljon liikkuvia ihmisiä sekä kuljetusalan yrittäjiä. Maaseutuyrittäjistä, alkutuottajista sekä metsänomistajista on tehty syntisiä paholaisia, joiden pitäisi astella EU:n marssijärjestyksessä ensimmäisenä ennallistamassa ja suojelemassa omistamaansa metsää, kun toisaalla sitä hakataan kaupungistumisen kiihdyttämisen, infran tai tuulimyllyjen alta hehtaareittain. Teiden kunto on heikko eikä huoltovarmuudesta ja omavaraisuuden ylläpitämisestä voida enää uskottavasti puhua. Maatalouteen liittyvä yrittäjyys keskittyy ja pienet tilat lopettavat kannattamattomana, kun byrokratiaa lisätään ja kustannukset karkaavat. Kauppojen keskittyminen on haaste ruuan hinnalle, jossa pienyrittäjät jäävät ihmettelemään omaa mahdotonta toimeentulon osuuttaan.
Taustalla on himokas ja liian kunnianhimoinen ilmastopolitiikka. On aika kääntää katseet kotimaahan sekä sen tiukkaan edunvalvontaa. Emme tarvitse EU:n ohjausta ja sen pakotteita metsäpolitiikkaan tai mahdottomiin energiaremontteihin. Maassa tehdään jo nyt paljon ympäristöä huomioivia tekoja ja ilmastopolitiikkaa.
Mira Nieminen
rikoskomsiario, HTM
eduskuntavaaliehdokas, ps
Lahti