Sujuvampi arki lapsiperheille
Forssan kaupungin-kirjastoon on avattu Nepsy-nurkka.
Osana Oma Hämeen Tulevaisuuden sote-keskus hanketta Forssan kaupunginkirjastoon lasten ja nuorten osastolle on avattu Nepsy-nurkka. Nurkkauksen hyllyiltä löytyy lainattavia välineitä ja kansiot, joihin on koottu tietoa lapsiperheiden tueksi. Nepsy-nurkkauksen aineisto on lainattavissa kotiin ja saatavilla myös muihin Louna-kirjastoihin varauksella.
Hankkeen lasten ja nuorten neuropsykiatrisen kuntoutuksen suunnittelija Maiju Hakunin mukaan perheen arki saadaan rullaamaan esimerkiksi päivärytmillä. Kuvallinen tuki aamu- ja iltatoimissa auttaa lasta ymmärtämään ja muistamaan, mitä tällä hetkellä pitää tehdä. Näin lähtemisestä ja iltarutiineista tulee helpompaa. Nepsy-nurkkauksessa on lainattavissa poni ja lego teemaisia kuvatukia perheelle.
Sana nepsy tarkoittaa neuropsykiatrisia eli kehityksellisiä, aivojen toimintaan liittyviä häiriöitä kuten tourette, autisminkirjon häiriötä ja ADHD:tä. Perheen arjessa on tärkeää vanhemman rauhallisuus, kuunteleminen, kannustaminen ja kehuminen. Jos lähteminen on perheessä haastavaa, kansioissa on kuvatukien lisäksi, esitelty lähtöavustin. Siinä lapsi saa siirtää nuolta sen mukaan eteenpäin kuin lähtötoimet edistyvät.
Kuvatuen ja lähtöavustimen lisäksi Nepsy-nurkasta löytyy istuintyynyjä, painokäärme, aisti- ja aktiviteettiputkia, tiimalasi ja ajastinkello sekä aktiviteettipussi. Jokaisen esineen yhteydessä on lyhyt selostus sen käyttötarkoituksesta. Esineet ovat lainattavissa kahdeksi viikoksi ja kansiot neljäksi.