Tämä kirjoitus saattaa sisältää vanhentunutta tietoa, sillä se on julkaistu yli 2 vuotta sitten.
Poliisi varoittaa huijareista
Poliisi haluaa varoittaa erilaisista huijauksista, joita näin kesälomakaudella jälleen esiintyy paljon. Hämeen poliisi on kirjannut tietoverkkoavusteisia rikoksia toukokuun alun jälkeen lähes 200 kpl eli suunnilleen 3-4 juttua vuorokaudessa tapahtuneeksi. Rikoksina ovat yleensä maksuvälinepetokset, petokset, identiteettivarkaudet ja tietomurrot.
Helppoa rahaa ei ole
Huijauksissa usein on tarjolla jollakin helpolla tavalla rahaa tai muuta taloudellista hyötyä. Ehtona vain on, että ensin itse maksat jonkin maksun, joka todellisuudessa päätyy huijarille ja uhri ei saa koskaan luvattuja rahoja.
Joissakin tapauksissa ihmiset ovat menettäneet jopa useita tuhansia euroja, kun ovat klikanneet valesivustojen tai huijaussähköpostien mukana tulleita linkkejä. Tällä hetkellä erityisen aktiivisia näyttävät olevan S-pankin verkkosivustoja muistuttavat linkkihuijaukset sekä veroviranomaisten sivustohuijaukset, joissa ilmoitetaan hyvitysmaksun tai palautuksen saamisesta. Lisäksi erilaiset ns. kuriiripalvelujen tai ”Postin” kautta tulevat toimitukset ja linkkien vahvistamiset ovat johtaneet huijauksiin. Kannattaa olla todella tarkkana mitä tilaa ja miten tuote maksetaan tai jos on myymässä jotakin, niin miten maksu otetaan vastaan tai mitä lähetyspalveluja tai kuriiripalveluja käyttää.
Toisena tyypillisenä tämän ajan huijauksena on Facebook tuttavalta Messengerin kautta tuleva puhelinnumeron utelu, missä FB-kaverin kertoman mukaan he ovat kimpassa voittaneet jossakin verkon online-pelissä muutaman tuhannen euron voiton. Voiton lunastamiseksi tarvitaan tiliyhteystiedot. Kun nämä tiedot helpon rahan ja voiton saamiseksi annetaan – tililtä lähteekin muutama satanen tai tuhat euroa.
Rakkaus vie rahat
Kesä on rakkauden ja lomamatkojen aikaa – erityisesti erilaiset tunteisiin vetoavat huijaukset lisääntyvät. Näissä huijauksissa rakkauspetosten uhrit saattavat olla valmiita maksamaan valtavia summia tulevan ”aviopuolison” saamiseksi Suomeen ja hänen suuren omaisuutensa turvaamiseksi. On rakastuttu henkilöön, jota ei ole koskaan tavattu. Myöskään netin kautta saadun kuvan aitoudesta tai siihen liittyvän henkilön oikeasta henkilöllisyydestä ei ole lainkaan varmuutta. Valitettavasti tälläkin tavalla moni joutuu rakkaudessa pettymään ja kalliisti.
Auttamishaluun vedotaan
Huijauksissa vedotaan sukulaisuussuhteisiin ja auttamishaluun. Vieraasta numerosta saattaa tulla esimerkiksi lapsen nimissä viesti, että puhelimeni joutui pesukoneeseen ja sen vuoksi viestitän tästä tuttavani numerosta. Tarvitsen pikaisesti rahaa pariin erääntyvään maksuun ja myös uuden puhelimen hankintaan. Viestittely asiasta on yleensä kiireistä ja nopeaa. Sen seurauksena huijattu henkilö siirtää pyytäjälle rahaa, jonka luullaan menevän omalle lapselle tai sukulaiselle, mutta todellisuudessa rahat menevät huijarin tilille.
Tällä hetkellä erilaisten kriisien keskellä ihmisten auttamishalu on suurta. Osa huijareista käyttää tätä auttamishalua hyväkseen. Onkin oltava tarkkana, jotta erilaisiin keräyksiin annetut rahat menevät siihen tarkoitukseen kuin on luvattu.
Olan yli kurkkijoita ja seuraajia
Verkossa tapahtuvien huijausten lisäksi on myös ns. ”käsiomaisuuteen” liittyvää anastusrikollisuutta. Esimerkiksi seurataan pankkiautomaateilla, liikekeskusten ja markettien kassajonoissa henkilöiden maksuvälineiden käyttöä. Tämän jälkeen pankki- tai luottokortti anastetaan uhrin huomaamatta ja mahdollisimman pian sitä yritetään hyödyntää luvattomasti.
Turvallinen arki ja loma
Poliisi haluaa siis muistuttaa lomailun ja kesän kiireidenkin keskellä turvalliseen verkkoasiointiin – pankkien ja luottoyhtiöiden varmennetut maksuyhteydet ja huolellinen asiointi luovat turvallisen arjen ja takaavat myös lomafiiliksen.