Makuja maailmalta – Forssan ravintolat yllättävät monipuolisuudellaan
Forssasta saattaa ensi ajatuksena tulla mieleen hidas hämäläinen, perinteinen pikkukaupunki. Todellisuudessa kaupunki kätkee sisäänsä monipuolista kansainvälistä kulttuuria, rohkeaa yrittäjyyttä ja makumatkoja ympäri maailman. Hyvänä esimerkkinä tästä toimivat forssalaiset ravintolat, joiden pöydissä nautitaan herkkuja aina Kiinasta ja Nepalista Italiaan ja Amerikkaan saakka. Pieneltä paikkakunnalta löytyy yllättävän suuri kattaus maailman makuja – eikä passia tarvita.
Chicken Boxi – Amerikkalaisen street foodin rousketta
Elokuussa 2025 ovensa avannut Chicken Boxi tuo Forssaan amerikkalaisen street food -kulttuurin parhaat palat. Yrittäjä Cemil Avci on muuttanut Forssaan Joensuusta ja viihtynyt uudessa kotikaupungissaan erinomaisesti.
– Forssassa on lämminhenkinen ilmapiiri ja asiakkaat ovat ottaneet meidät hienosti vastaan, Avci kiittelee.

Ravintolan erikoisuutena ovat erilaiset kana-annokset, joista suosituimpia ovat koipi- ja siipiateriat. Listalta löytyy myös wrapeja, hampurilaisia ja raikkaita salaatteja. Kasvisvaihtoehtona on tarjolla falafelia. Annoksia voi nauttia paikan päällä tai napata mukaan. Kiireisintä aikaa ovat viikonloput ja kesäkausi.
Chicken Boxi palvelee joka päivä klo 10.30–20.00. Ravintola sijaitsee Rautatienkadulla Forssan keskustassa.
Kiinalainen ravintola Feeniks – Pitkän linjan kiinalaisia makuja
Rautatienkadulla sijaitseva Kiinalainen ravintola Feeniks on toiminut Forssassa vuodesta 2011. Yrittäjä Yi Shijie on tuonut kaupunkiin palan perinteistä kiinalaista ruokakulttuuria.

Ravintolan suosituin vaihtoehto on runsas lounasbuffet, josta löytyy päivittäin vaihtuvia kana-, härkä- ja possuruokia, paistettua riisiä ja nuudeleita sekä kevätkääryleitä kiinalaisittain. Iltaisin tarjolla on à la carte -annoksia. Ruoan voi nauttia paikan päällä tai ottaa mukaan. Feeniks on vakiinnuttanut paikkansa forssalaisten arjessa – monelle se on tuttu ja turvallinen lounaspaikka, jossa maut pysyvät vuodesta toiseen tasalaatuisina.
Ravintola Feeniks palvelee ma 10.30–19, ti 10.30–18, ke–pe 10.30–19 ja la 12–19. Ravintola sijaitsee Rautatienkadulla.
Ravintola Gusto – Aitoa napolilaista tunnelmaa
Joulukuussa 2019 avattu Ravintola Gusto vie asiakkaansa makumatkalle suoraan Italian Napoliin. Yrittäjä Petteri Luukkala halusi tuoda Forssaan aidon napolilaisen pizzakokemuksen ja teki sen tinkimättömästi. Ravintolan pizzauuni on aito napolilainen, muurattu paikan päällä Napolista tuoduista materiaaleista hiekasta lähtien. Ennen ravintolan avaamista Luukkalaa opasti napolilainen pizzakonsultti, jonka johdolla opeteltiin autenttisen italialaisen pizzan valmistuksen salat.
Kaikki tehdään alusta asti ravintolassa itse: kastikkeet, majoneesit ja muut lisukkeet. Tämä tuo annoksiin oman, tunnistettavan maun. Gusto on tunnelmallinen kellariravintola, jonka seiniä koristaa taiteilija Juhani Perälän taide. Tämä elämys puhuttelee kaikkia aisteja. Viikonloppuisin Gusto täyttyy “pizzaturisteista”, jotka ovat löytäneet ravintolan erityisesti Googlen hyvien arvostelujen kautta. Forssan sijainti valtatie 2:n varrella houkuttelee ohikulkijoita pysähtymään.
Ravintola Gusto palvelee ke–pe 16–21, la 13–22, su 13–18. Kesäisin tavoitteena on laajentaa aukioloja kuuteen päivään viikossa. Ravintola sijaitsee Keskuskadulla.
Ravintola Gurkhali – Himalajan mausteita ja fiilistä
Vuonna 2017 perustettu Ravintola Gurkhali tuo Forssaan nepalilaisen keittiön rikkaat maut. Yrittäjä Hira Kharel tarjoaa laajan valikoiman mausteisia ja aromikkaita ruokia vegaanisista vaihtoehdoista erilaisiin liha-annoksiin.
Tarjolla on lounasbuffet, takeaway sekä monipuolinen à la carte -lista. Yksi erikoisuuksista ovat nepalilaiset momot – höyrytetyt taikinanyytit, jotka täytetään lihalla, kasviksilla tai juustolla. Momo on alun perin tiibetiläis-nepalilainen herkku ja suosittua katuruokaa Himalajan alueella.

Ravintolassa ei nautita ainoastaan ruoasta, vaan myös tunnelmasta. Sisustus henkii nepalilaista kulttuuria: seinillä on kuvia ja taidetta, yksityiskohdissa näkyy Himalajan perinteitä ja taustalla soi teemaan sopiva musiikki. Kokonaisuus luo lämpimän ja viihtyisän ympäristön, jossa arki unohtuu hetkeksi ja makumatka tuntuu aidolta.
Ravintola Gurkhali palvelee ma–to 10.30–20.30, pe 10.30–21, la 12–21 ja su 12–20.30. Ravintola sijaitsee Turuntiellä.
Sushi House Forssa – Aasialaisia makuja buffetista
Sushi House avasi ovensa Forssassa helmikuussa 2025. Uusi ravintola on osa Suomessa jo yli kymmenen vuotta menestyksekkäästi toiminutta Sushi House -ketjua. Yrityksen perustaja on Kiinasta kotoisin oleva keittiömestari Li Ming, jonka ura on kulkenut keittiöapulaisesta oman ravintolaketjun perustajaksi. Yli 20 vuotta Suomessa työskennellyt Li Ming on aiemmin avannut Sushi House -ravintolat Lohjalle, Saloon ja Hyvinkäälle. Forssassa yrittäjinä toimivat Li Ming sekä hänen liikekumppaninsa Zang Lei.

Sushi House tarjoaa monipuolisen buffetkattauksen aasialaista keittiötä. Valikoimaan kuuluu laaja sushitarjonta, lämpimiä aasialaisia annoksia, nuudeleita, salaatteja sekä jälkiruokia. Ravintola panostaa sujuvaan omatoimiseen asiointiin: asiakkaat voivat valita paikkansa, noutaa ruokansa ja palauttaa astiat itsenäisesti. Tämä mahdollistaa rauhallisen ruokailuhetken, nopeuttaa asiointia ja auttaa pitämään hinnat kilpailukykyisinä.
Sushi House palvelee ma–pe klo 10.30–20.00 ja la–su klo 11.30–20.00. Ravintola sijaitsee Kauppakadulla.
Teksti ja Chichen boxin kuva Pauliina Withanage, muut kuvat ravintoloiden omia.



