Kädenjäljet
Somerolle avautui Lahjakauppa & Galleria Kädenjäljet helmikuun alussa. Paikka on ainutlaatuinen kulttuuri-elämys ja jälleen on luvassa monenlaista uutta.

Yrittäjä Mervi Muikku haluaa yllättää asiakkaansa positiivisesti.
Kädenjäljetmyymälästä löytyy iloa, lämpöä, designia, ratkaisuja ja herkkuja. Ja myymäläkoira Novo ottaa ystävällisesti vastaan kaikki ovesta sisälle tulijat.
Galleriassa on taidenäyttelyitä ja Galleriaa voi vuokrata tapaamisiin, kerhoihin tai kokouksiin.
Toukokuussa on monta mielenkiintoista tapahtumaa.
Taidelainaamo Kädenjäljet avautuu lauantaina 17.5. Taideteoksen voi vuokrata kotiin tai konttoriin, jolloin kuukausimaksuerä määräytyy teoksen hinnan mukaan. Teoksen voi myös ostaa suoraan kokonaan omaksi. Avajaiskuukauden aikana on sekä Taidelainaamossa että Galleriassa usean eri taiteilijan töitä esillä.
Toukokuun puolivälissä Kädenjäljet -myymälään avutuu Neljän Tuolin Kahvila. Siellä voi istahtaa ja nauttia kahvia, mehua ja jotain pientä kahvileipää. Näin jaksaa tutustua koko myymälän valikoimiin sekä taideteoksiin. Ja puolisokin kannattaa ottaa mukaan, myös sukulaiset ja ystävät, sillä myymälästä löytyy jokaiselle jotakin: kotimaista osaamista, joissa näkyy tekijöiden kädenjäljet.
Helatorstaina ja perjantaina 29.-30.5. on Pop up Kädenjäljet -tapahtuma. Silloin 14 taitajaa on esittelemässä sekä myymässä tuotteitaan. Osa myymälän edessä piha-alueella ja osa sisällä Galleriassa. On keramiikkaa, koruja, pellavatuotteita, huonekaluja, kodin tarve-esineitä, kolopesijöiden pönttöjä, vohveleita ja ulkona on myös matka-ahjo, jonka hehkuvasta raudasta taotaan – Tule katsomaan MITÄ Takolasi takoo!
Kesäkuussa Galleriassa on somerolaisen Virve Kososen Ruusut -valokuvanäyttely ja heinäkuussa teijolainen Olikko tuo näytteille oljista tehtyjä taideteoksia.