Kotimaista lankaa ekologisesti ja eettisesti tuotetusta kotimaisesta villasta
Janskun lanka ja ompelupajasta löytyy koko ajan kasvava valikoima paimiolaisen Vuonueen lankoja. Kaikki niissä käytetty villa on kotimaista.
Vuonueen toiminta on saanut alkunsa yrityksen omien lampaiden villasta, mutta laajentunut vuosien varrella ja nyt villaa ostetaan ympäri Suomen, eniten kuitenkin lähiseudulta.
Kotimainen villan suosio on kasvanut koko ajan, sillä neulojat osaavat arvostaa pehmeää, ekologisesti ja eettisesti tuotettua villaa. Vuonueen lankojen valikoima onkin lisääntynyt koko ajan.
Uusimpana valikoimiin saapui sukkalanka Tarmo, jossa on villan lisäksi vahvistusta tuomassa biohajoavaa polyamidia. Lisäksi saatavissa on monen paksuisia paitoihin, huiveihin ja lapasiin sopivia lankoja. Niiden käyttö on pyritty tekemään asiakkaalle mahdollisimman helpoksi, sillä lankojen paksuudet vastaavat yleisesti ohjeissa käytettyjä.
Esimerkiksi islantilaisten lankojen tilalle on helppo ottaa kotimainen lanka ilman, että ohjetta tarvitsee muokata.