65 ideaa kilpailee FRUSHissa – startupit ja turvallisuusalan huippunimet kohtaavat Forssassa
Forssassa järjestettävän FRUSH-tapahtuman StartUp-kilpailuun on ilmoittautunut tänä vuonna ennätykselliset 65 ideaa ja innovaatiota, joka on suurin osallistujamäärä tapahtuman yhdeksän vuotisen taipaleen aikana. Kaikille avoimeen kilpailuun osallistuminen ei edellytä yrityksen perustamista.
FRUSH on Forssan Yrityskehitys Oy:n järjestämä hybriditapahtuma, joka tarkastelee vastuullisuuden vaikutuksia liiketoimintaan. Päätapahtuma järjestetään 23. huhtikuuta Forssassa ja sen puheenvuorot käsittelevät aihetta tänä vuonna erityisesti huoltovarmuuden ja kokonaisturvallisuuden näkökulmasta. Yksi tapahtuman näkyvimmistä osista on käynnissä oleva innovaatiokilpailu.
Kilpailun seuraavassa vaiheessa asiantuntijoista koostuva tuomaristo arvioi osallistujien ideat ja parhaat pääsevät pitchaamaan live-yleisön eteen FRUSH-tapahtuman lavalle.
Kokonaisturvallisuus ja kiertotalous kohtaavat
FRUSH tunnetaan erityisesti vastuullisen liiketoiminnan ja kiertotalouden tapahtumana. Tänä vuonna keskustelun keskiöön nousee erityisesti kokonaisturvallisuus -teema, joka kytkeytyy yhä vahvemmin yritysten kilpailukykyyn.
Turvallisuusalan ja teknologian huippunimiä puhujina
Tänä vuonna FRUSHin lavalla nähdään useita suomalaisia turvallisuuden, teknologian ja innovaatiopolitiikan asiantuntijoita.
Puhujina ovat muun muassa Suomen puolustusvoimien komentajana 2019-2024 toiminut Kenraali (evp.) Timo Kivinen, pitkän uran puolustusvoimissa tehnyt Ilkka Korkiamäki sekä Sitran yliasiamies Atte Jääskeläinen ja johtavana asiantuntijana toimiva Laura Halenius.
Puheenvuoroissa tarkastellaan muun muassa tekoälyn mahdollisuuksia, kyberturvallisuutta, puolustusteollisuuden elinkaariajattelua sekä yritysten kilpailukykyä muuttuvassa maailmassa.
DEFINE Forssa Region tuo turvallisuuden ja vastuullisuuden yhteen FRUSH toimii myös eräänlaisena vuoden 2026 kick-off-tilaisuutena Forssan seudun DEFINE-yhteistyölle.
DEFINE on valtakunnallinen puolustus- ja turvallisuusalan innovaatioverkosto, joka kehittää ratkaisuja koko yhteiskunnan tarpeisiin. Verkoston tavoitteena on vahvistaa yhteistyötä yritysten, tutkimusorganisaatioiden ja julkisen sektorin välillä.
Forssan seudun rooli verkostossa keskittyy ESG-vaikuttavuuteen ja osaamiseen, joka tuo kestävän kehityksen näkökulman osaksi turvallisuutta ja yritysten kilpailukykyä.
Tapahtuma kokoaa innovaatioita Forssaan
FRUSH järjestetään Forssan Kehräämöalueella 22.–23.4. Vuosittain eri kulmalla vastuullisuusarvoja tarkastelevaan tapahtumaan osallistuu joukko yrityksiä, asiantuntijoita ja opiskelijoita eri puolilta Suomea.



