Sukupolvien ketju kantaa: Forssalainen hautaustoimisto täyttää 70 vuotta

Forssalainen Hautaustoimisto Kalevi Laine Ky täyttää 70 vuotta 24. maaliskuuta. Pitkän historian aikana yritys on pysynyt saman perheen omistuksessa – juuri kuten perustaja Kalevi Laine aikanaan toivoi.

Kuvassa vasemmalla Kari Laine, oikealla Marko Laine, istumassa Elina Laine ja oikealla Katja Bergström.

Kalevi Laine perusti yrityksen vuonna 1956, vaihtaen rohkeasti alaa taksikuskista hautausalalle. Toiminta käynnistyi Forssan keskustassa Kauppakadulla, jossa yritys toimii yhä tänä päivänä. Vuosien varrella palvelut ovat laajentuneet hautaustoiminnasta kukkakauppaan ja pitopalveluun, mutta ydin on säilynyt samana.

– Ihmisten kohtaaminen, välittävä ote ja inhimillisyys ovat olleet alusta asti toiminnan keskiössä, ja tätä perintöä vaalitaan edelleen, toteaa yrittäjä Marko Laine

Sukupolvelta toiselle

Perheyrityksen tarina jatkui vuonna 1981, kun Kalevin poika Kari Laine otti vastuun yrityksestä yhdessä vaimonsa Elina Laineen kanssa. Seuraava sukupolvi tuli mukaan 1990-luvulla. Poika Marko Laine aloitti yrityksessä 18-vuotiaana kesätyöntekijänä vuonna 1993 ja jäi sille tielle. Myöhemmin mukaan liittyi myös Markon sisko Katja Bergström, joka aloitti työskentelyn yrityksessä vuonna 1999. Vaikka Kari ja Elina ovat nyt virallisesti jääneet eläkkeelle noin viisi vuotta sitten, side yritykseen ei ole katkennut.

– Kyllä tässä toiminnassa edelleen aktiivisesti mukana ollaan. Kun on koko ikänsä yrittäjänä työtä tehnyt, ei sitä oikein osaa lopettaakaan, Kari Laine kertoo.

Palvelua elämän suuriin hetkiin

Nykyisin yritys tarjoaa kattavasti hautajaispalveluita, pitopalvelua ja kukkakaupan palveluita saman katon alta. Halutessaan asiakas saa kaiken tarvittavan yhdestä paikasta. Pitopalvelussa korostuvat käsityö ja lähituotanto.

– Meillä kaikki leivotaan itse leivistä alkaen, ja hyödynnämme mahdollisimman paljon lähituottajia. Pitkä kokemus takaa asiakkaille huolettoman ja onnistuneen juhlan, Marko kertoo.

Yrityksen arki painottuu vahvasti viikonloppuihin, jolloin suurin osa tilaisuuksista järjestetään. Hautajaisia pidetään nykyään harvemmin sunnuntaisin, mutta muut perhejuhlat, kuten ristiäiset ja rippijuhlat, ajoittuvat usein pyhäpäiviin.

Seitsemän vuosikymmenen aikana myös hautajaiskulttuuri on muuttunut. Hautajaiseurueiden koko on pienentynyt vuosikymmenien aikana ja suurin muutos näkyy hautaustavassa, joka on painottunut tuhkaukseen arkkuhautauksen sijaan. 

Kokemus näkyy varmuutena ja herkkyytenä kohdata 

Hautajaiset ovat monelle elämän vaikeimpia hetkiä, ja silloin korostuu palvelun merkitys.

– Me olemme täällä asiakasta varten. Ei ole olemassa oikeaa tai väärää tapaa järjestää hautajaisia – jokainen muistaa läheistään omalla tavallaan. Meidän tehtävämme on kulkea rinnalla ja tarjota tukea ja ohjausta, Marko sanoo.

Usein omaisia mietityttävät myös hautajaisten kustannukset. Kiinteää pakettihintaa ei ole, sillä kokonaisuus muodostuu monista eri tekijöistä. Välttämättömiä kuluja ovat arkku ja vainajan kuljetus, mutta lisäksi kustannuksia syntyy muun muassa seurakunnan maksuista, mahdollisesta tuhkauksesta, hautakivestä sekä perunkirjoituksesta.

Hautaustoimistolla palvelut räätälöidään aina asiakkaan tarpeiden mukaan. Kun kokonaisuus käydään yhdessä rauhassa läpi, omaisille selkeytyy, millaiset hautajaiset he haluavat järjestää ja mitä ne tulevat kustantamaan. Tarvittaessa suunnitelmaa voidaan myös muokata tilanteen mukaan.

– Omaiset voivat osallistua järjestelyihin juuri siinä määrin kuin itse toivovat – halutessaan esimerkiksi vainajan pukemiseen – tai jättää käytännön järjestelyt kokonaan hautaustoimiston hoidettavaksi. Tärkeintä on, että tilaisuus tuntuu omaisille oikealta ja vainajaa kunnioittavalta, Marko kiteyttää. 

Yrityksessä katsotaan tulevaan luottavaisin mielin. Toimintaa halutaan jatkaa hyväksi havaitulla tavalla, perinteitä kunnioittaen mutta ajassa mukana pysyen. Vaikka kyse on vahvasti perheyrityksestä, yrittäjät korostavat, ettei pitkää taivalta olisi kuljettu ilman sitoutuneita työntekijöitä.

– Meillä on ollut vuosien varrella joukko pitkäaikaisia ja luotettavia työntekijöitä, joille kuuluu suuri kiitos. Tämä työ ei ole yhden tai kahden ihmisen varassa, vaan vaatii ympärilleen hyvän ja välittävän tiimin, yrittäjät kiittävät.

Teksti: Pauliina Withanage

Kaikki artikkelit

Siirry takaisin sivun alkuun