Tämä kirjoitus saattaa sisältää vanhentunutta tietoa, sillä se on julkaistu yli 2 vuotta sitten.
Aivot tarvitsevat taukoja – vinkit pitkään työpäivään
Keskittymistä vaativa aivotyö kuormittaa, ja välillä tietotyössä joutuu keskittymään pidempään kuin on suorituskyvyn kannalta järkevää. Työterveyslaitoksen asiantuntijan vinkit auttavat pitkästä päivästä selviytymiseen.
Vaikka työ olisi mielekästä, monet päällekkäiset päätöksentekoa, keskittymistä tai nopeaa reagointia vaativat tehtävät kuormittavat aivoja. Tietotyötä tekevän aivot ovat koetuksella ja päivälle kertyy mittaa, kun palaverit seuraavat toistaan ja lisäksi täytyy hoitaa juoksevat asiat ja vastata viesteihin.
Mitä pidempään ylikuormitus jatkuu, sitä korkeammaksi riski esimerkiksi työuupumukseen kasvaa.
– Yhteisiä käytäntöjään kehittämällä työyhteisöt voivat vähentää turhaa aivokuormaa ja parantaa työn sujuvuutta, sanoo Työterveyslaitoksen aivotyöasiantuntija, tuotepäällikkö Teppo Valtonen.
Usein neljää tuntia päivässä pidetään enimmäisaikana päivittäin toistuvalle keskittymistä vaativalle työlle.
– Hyvästä suunnittelusta huolimatta työt saattavat välillä kasautua. Onneksi ihminen on todella joustava. Jos työ on mielekästä ja työyhteisön käytännöt ovat kunnossa, pystymme työskentelemään tehokkaasti yllättävänkin pitkiä aikoja. Tätä ei kuitenkaan pidä tehdä jatkuvasti, koska pitkäaikaisesta aivojen ylikuormituksesta seuraa väistämättä romahdus, Teppo Valtonen jatkaa.
Olipa edessä kevyt tai raskas työpäivä, aivoistaan voi pitää huolta ottamalla huomioon nämä vinkit:
1. Nuku hyvin
Vaativakin aivotyö onnistuu parhaiten virkeillä aivoilla. Univaje vaikuttaa kielteisesti muun muassa tarkkaavaisuuteen, muistiin, oppimiseen, mielialaan ja asioiden hallintaan, joten sitä kannattaa välttää.
2. Irrottaudu työstä
Aivoja ei pysty kytkemään pois päältä työajan päättyessä. Siksi vapaa-aikana kannattaa välillä tehdä asioita, jotka vaativat täyden huomion, mutta ovat erilaisia kuin työ. Yhdelle sopii tanssi, toiselle itämainen kamppailulaji, kolmannelle lukuromaani. Ylipäätään vaihtelu virkistää aivoja. Myös leppoisalla oleskelulla ja ystävien tapaamisella on sijansa palautumisessa.
3. Muista liikkua
Paikallaan olo vaikuttaa kielteisesti elimistöön. Vähintään kolmen vartin välein olisi hyvä ottaa muutama askel, tehdä pari syväkyykkyä tai edes vaihtaa työasentoa istumasta seisomaan. On hyvä muistaa, että myös seisominen on paikallaan oloa.
4. Pidä taukoja
Aivojen kannalta hyvä päivä on huokoinen. Keskittymistä vaativien rupeamien väleihin tarvitaan taukoja. Kokoukset kannattaa lopettaa 15 minuuttia ennen seuraavaa ja liikkua esimerkiksi ulos haukkaamaan raitista ilmaa tai hakemaan juotavaa. Tiukassakin tilanteessa kannattaa pyrkiä syömään lounas muualla kuin työpisteessä, muiden kanssa kasvotusten keskustellen.
5. Hallitkaa yhdessä häiriöitä, keskeytyksiä ja tietotulvaa
Häiriöt, keskeytykset ja tietotulva vaikeuttavat keskittymistä ja heikentävät työn tuloksellisuutta. Aivotyön kuormitustekijöitä voi hallita yhdessä sovituilla käytännöillä. Aivoistaan huolta pitävä ei ole laiskuri tai ilonpilaaja, vaan omaa työpanostaan arvostava työntekijä. Vastamelukuulokkeet sekä pikaviesti- ja sähköpostisovellusten sulkeminen määräajaksi auttavat keskittymään.Myös työyhteisössä sovitut päivystysvuorot vähentävät reagoimisen tarvetta.