Tämä kirjoitus saattaa sisältää vanhentunutta tietoa, sillä se on julkaistu yli 2 vuotta sitten.

Lihavuusleikkauksella uusi alku elämälle

Oripäässä asuva Mona Joenperä haluaa kertoa tarinansa varoitusmerkkinä muille painonsa kanssa kamppaileville. Elämä laittoi vuonna -76 syntyneen Monan polvilleen reilu 2 vuotta sitten. Oli katsottava totuutta silmiin: oli välttämätöntä ryhtyä valtavaan elämänmuutokseen. Mona haluaa että hänen elämäntarinansa herättäisi ihmiset ajattelemaan tilannettaan aiemmin kuin hän heräsi omaan tilanteeseensa. Ettei kenenkään elämä pääsisi pahenemaan niin pitkälle kuin hänen kohdallaan.

Työnarkomaanin elämää

Mona on ollut aiemmin elämässään työnarkomaani. Hän painoi töitä 24 vuotta parhaimmillaan tai pahimmillaan viidessä työssä yhtä aikaa. Tosin näin monessa työssä käyminen oli kausiluonteista, esim. 3-4 viikon ”spurtteja”. Mutta kolmessa työpaikassa yhtä aikaa hän painoi duunia monta vuotta. Monan päätyö oli Ruokavaraston kassalla. Tämä työ oli iltapainotteista ja Mona kävi aamuisin siivoamassa laivaa Silja Linella. Sieltä hän riensi siivoustöihin Pubiin Turun keskustaan. Sitten saattoi olla muutama tunti vapaata kunnes kassatyöt kutsuivat. Noin 10 vuotta Mona teki töitä lähes ilman vapaapäiviä! 

Noin 15 vuotta sitten Mona teki myös hotellisiivoustyötä mutta se loppui aika lyhyeen, kun kroppa alkoi ikävällä tavalla ilmoitella itsestään. Kaiken edellä mainitun lisäksi hän teki silloin tällöin karaokevetäjän hommaa. Monan elämään ei kuulunut liikunta, vain sen verran mitä työssä tuli liikettä. Mona söi mitä milloinkin halusi, koska hänellä oli siihen varaa. Taloudellinen tilanne oli hyvä. 

− Ostin mitä vain herkkuja mitä milloinkin halusin syödä. En ollut tuolloin vielä tunnesyöjä, tunnesyöminen tuli kuvioihin vasta paljon myöhemmin sairauksien aiheuttamien kipujen myötä. 

Mona on aina saanut suurta tyydytystä työn tekemisestä, muu elämä on saanut jäädä taka-alalle. Paino on jojoillut elämän aikana monet kerrat, hän on laihtunut mm. painonvartijoiden avulla, mutta pysyvään painon hallintaan hän ei ole aiemmin kyennyt. 

Hyvä itsetunto takasi tyytyväisyyden omaan itseen

Mona kertoo, että hän ei koskaan kärsinyt kiloistaan vaan oli tyytyväinen itseensä minkä kokoisena tahansa. Hän näki itsensä viehättävänä ja oli tyytyväinen kroppaansa. Mona on ollut aina sosiaalinen ja tutustuminen ihmisiin on ollut helppoa. Itsetunto on ollut kohdallaan eikä kilojen määrä ole vaikuttanut siihen. Mona ei itse ymmärtänyt tilanteensa vakavuutta ajoissa ja hän onkin sitä mieltä, että on lääkärin tehtävä saada potilas havahtumaan tilanteeseensa. 

Monta sairautta, kroppa lakkasi toimimasta

Reilut 2 vuotta sitten Monan kroppa oli ihan lopussa, se teki totaalisen ”tiltin”. Tuli monta sairautta samoihin aikoihin. 

− Ensimmäinen varoitusmerkki oli se, että jalkapohjat oli aina kipeät. Myös polvet olivat huonossa kunnossa. 

Mona muistelee että vuosina 2018-2019 hän alkoi siirtää tekemisiä, sohva kutsui ja herkkujen syönti lisääntyi. Sitten Mona keksi, että alkaakin jatkuvan herkuttelun sijaan tekemään sohvalla käsitöitä. Näin käsillä oli muutakin tekemistä kuin lapata herkkuja suuhun. Näin jälkeenpäin ajateltuna hän sanoo olleensa todella väsynyt. Jo noin viisi vuotta sitten Monalla todettiin uniapnea, siitä noin vuoden kuluttua diabetes. Mona kärsii myös ärtyvästä suolesta ja refluksitaudista. Kaiken tämän lisäksi hänellä on todettu myös fibromyelgia. Työkyvyn menetys johti Monan keskivaikeaan masennukseen. Myös Koronan ”jälkimainingit” vaikuttivat masennuksen syvyyteen. 

– Oli vaikea käsittää, että terveyden menetys johti työkyvyn menettämiseen. Se oli valtava shokki työnarkomaanille. 

Mona on ollut sairaslomalla  yli 2 vuotta.

Neurologin pysäyttävät sanat

Monan kertoessa neurologin puhelinsoitosta aivokuvauksen jälkeen kesäkuun alussa vuonna 2020, kyyneleet alkavat valua pitkin Monan hoikistuneita poskia. Neurologi aloitti puhelun sanomalla: ”älä pelästy…” ja sitten jatkoi: ”aivopaine on niin korkea, että pitää alkaa heti laihtumaan” ja samaan hengenvetoon hän kysyi, haluaako Mona mennä lihavuusleikkaukseen? Mona vastasi myöntävästi. 

Sen kesän Mona oli niin huonossa kunnossa, että oli neljä kuukautta neljän seinän sisällä ja liikkui vain sängyn ja sohvan väliä. Mies hoiti kotona kaiken, teki kauppareissut jne. Hän lakkasi kantamasta Monalle kaupasta herkkuja, näin laihtuminen alkoi pakon edessä. Mies sanoi, ettei ole Monan omaishoitaja ja kehotti Monaa tekemään tilanteelleen jotakin.

Laihtumista ennen leikkausta ja sen jälkeen

Mona painoi pahimmillaan yli 130kg. Ennen leikkausta hänen laihtumisensa lähti liikkeelle 128:sta kilosta. Hän onnistui laihtumaan 113 kiloiseksi, kun leikkauspäivä koitti. Mona leikattiin Tyksissä 5.10.2021. Tämä toimenpide avitti laihtumista n. 20 kg. Paino on sen jälkeen vielä pudonnut n. 10 kg. Haastattelun aikaan Monan paino keikkuu vähän yli 80:ssä kilossa. Hän jatkaa edelleen laihtumisen tiellä ja sanoo päättäneensä, että ei liho enää koskaan. Pysyvä elämänmuutos on täyttä totta!

Teksti: Anne Suurkonka

Kuvat: Anne Suurkonka ja Mona Joenperän kotialbumi

Kaikki artikkelit

Siirry takaisin sivun alkuun