Tämä kirjoitus saattaa sisältää vanhentunutta tietoa, sillä se on julkaistu yli 3 vuotta sitten.

Hyvän olon heijastuksia

- Tässä on aivojen keskuspiste, sanoo  Marica Seutu, ja painaa puikolla tiettyä isovarpaan kohtaa. - Elimistön elimillä on ympäri kehoa heijastuspisteitä. Näitä heijastepisteitä on erityisesti jalkaterissä  ja korvanlehdissa.

Varpaista löytyy monen sisäelimen heijastepisteet.

Refleksologisessa vyöhyketerapiassa eli heijastehoidossa painellaan pisteitä ja silitellään, ja se aktivoi kehon omia toimintoja ja avaa lukkoja. 

– Asiakkaan keho  tekee työn, minä vain aktivoin, hän selittää.

 Hoito on hyväksi erityisesti stressin vaivaamille. Koulutettu terapeutti voi kyllä saada selville asiakkaan kipeät kohdat, mutta sairauksia hän ei lupaa parantaa. Parhaimmillaan lempeä ja rentouttava hoito tukee lääkkeellistä hoitoa ja sujuisi lääkäreiden kanssa yhteistyössä. 

– Eurooppalaisilla klinikoilla näin tehdäänkin, mutta Suomessa suhtautuminen on vielä nihkeätä. 

Marica on ollut monessa mukana ja lounaishämäläisille tuttu henkilö. Hän on aiemmin kouluttautunut koneteknikoksi ja merkonomiksi, ja sen jälkeen hankkinut monia yrityselämän lisäkoulutuksia.  Refleksologian vaativaan ammattitutkintoon hän lähti pitkän pohdinnan jälkeen. 

– Ihmismielen ja -kehon yhteys, ihmisen kokonaisvaltainen hyvinvointi, kiinnosti, ja on halu auttaa. Taustalla oli myös vuosia sitten saatu omakohtainen apu vyöhyketerapiasta.

Refleksologista hoitoa voi saada myös korona-aikana. 

– Tai antaa lahjaksi. Äitienpäivä on tulossa, Marica vinkkaa.

Kaikki artikkelit

Siirry takaisin sivun alkuun