Mitä näkeminen on ja kuinka sitä voi suojata?
Näkeminen tuntuu yksinkertaiselta asialta, mutta todellisuudessa se on hyvin monimutkainen tapahtumaketju. Fyysinen näkeminen alkaa siitä, että ympäristöstä heijastuva valo saapuu silmään. Seuraavaksi on aivojen tehtävä jotain tälle tiedolle eli ne kokoavat ja tulkitsevat näköärsykkeitä niin, että ihminen ymmärtää, mitä hän katsoo. Siksi näkeminen ei ole vain silmien toimintaa, vaan myös hermoston ja aivojen yhteistyötä. Ilman aivojen tulkintaa emme näkisi merkityksiä, vaan vain valoa, värejä ja liikettä. Arjessa nämä asiat sulautuvat yhteen saumattomasti.
Valo kulkee ensin sarveiskalvon läpi, joka taittaa sitä. Sen jälkeen valo jatkaa pupillin kautta silmän sisään. Pupillin kokoa säätelee iiris eli värikalvo, joka toimii hieman kuin kameran himmennin: kirkkaassa valossa pupilli pienenee ja hämärässä se suurenee. Tämän jälkeen valo kulkee mykiön läpi. Mykiö tarkentaa kuvaa muuttamalla hieman muotoaan, jotta katsottava kohde näkyisi mahdollisimman tarkasti verkkokalvolla. Tätä kutsutaan mukautumiseksi eli akkommodaatioksi.
Verkkokalvolla sijaitsevat näköaistin reseptorisolut eli sauvat ja tapit. Sauvasolut auttavat näkemään hämärässä, ja tappisolut taas toimivat parhaiten kirkkaassa valossa ja mahdollistavat värien sekä yksityiskohtien näkemisen. Ihmisen tarkin näkö sijoittuu verkkokalvon keskikuopan alueelle, jossa tappisoluja on runsaasti. Kun valo osuu näihin soluihin, se muuttuu sähköisiksi hermoimpulsseiksi. Tämä muutos on ratkaiseva, sillä aivot eivät käsittele itse valoa, vaan hermoston välittämää tietoa siitä. Verkkokalvolla on myös sokea piste, jossa näköhermo poistuu silmästä eikä aistinsoluja ole. Tavallisesti emme huomaa sitä, koska aivot täydentävät puuttuvan kohdan ympäröivän tiedon avulla.
Verkkokalvolta informaatio siirtyy näköhermoa pitkin kohti aivoja. Osa hermoradoista risteää matkalla, minkä vuoksi oikea aivopuolisko käsittelee pääasiassa vasenta näkökenttää ja vasen aivopuolisko oikeaa näkökenttää ja informaatio päätyy lopulta taka-aivolohkon näköaivokuorelle. Lisäksi eri aivoalueet käsittelevät osittain eri asioita: toiset painottuvat siihen, missä jokin kohde on, ja toiset siihen, mikä kohde on kyseessä. Aivot eivät toimi kuin peili, joka kopioi maailman sellaisenaan, vaan ne tulkitsevat saamaansa tietoa jatkuvasti. Aiemmat kokemukset, muistot, odotukset ja tarkkaavaisuus vaikuttavat siihen, mitä näemme. Aivot myös korjaavat ja täydentävät näkötietoa, jotta maailma näyttäisi mahdollisimman eheältä. Aivot ottavat siis huomioon etäisyyden, valaistuksen ja ympäristön, jotta näköhavainto pysyy suhteellisen vakaana.
Näkemiseen kuuluu myös kyky arvioida etäisyyksiä ja tilaa. Syvyysnäkö perustuu siihen, että silmät näkevät maailman hieman eri kulmista ja aivot yhdistävät nämä kuvat kolmiulotteiseksi kokonaisuudeksi.
On tärkeää suojata silmät, jotta silmän etuosat pysyisivät mahdollisimman kirkkaina. Silmänpohjan terveyttä saadaan suojattua parhaiten terveellisillä elämäntavoilla ja mm. aurinkolaseilla, jolloin saadaan säädeltyä uv-valon vaikutuksia silmän rakenteisiin. Lisäksi säännölliset silmien tutkimukset auttavat löytämään ajoissa silmäsairaudet, ja mitä aiemmin silmäsairauksia päästään hoitamaan, sitä pidempään saamme säilytettyä näkökykyä.
Satu Järvinen
Kliinisen optometrian maisteri
