Allergiat ja silmät – miten tunnistaa oireet ja löytää apua

Tired man dressed in shirt in a cage and holding glasses standing over chalkboard while massaging his nose. Eyes closed.

Allergia on monille tuttu vaiva, joka voi ilmentyä kehossa hyvin monin tavoin. Erityisesti silmät ovat herkkiä reagoimaan ympäristön allergeeneihin, kuten siitepölyyn, eläinpölyyn tai huonepölyyn. 

Silmäallergian oireet voivat vaihdella yksilöllisesti, mutta tyypillisimpiä vaivoja ovat kutina, punoitus ja turvotus. Usein silmät tuntuvat kirvelevän tai niissä on epämiellyttävä tunne, aivan kuin silmissä olisi roskaa. Oireet voivat ilmaantua nopeasti allergeenin kohdatessa ja ne voivat kestää muutamasta tunnista useisiin päiviin. Allerginen reaktio voi syntyä esimerkiksi siitepölykauden alkaessa, jolloin silmäluomet saattavat turvota ja silmien ympärille voi kehittyä lievää ihottumaa. Myös silmien vetistys ja valonarkuus ovat tavallisia oireita. Allergisen reaktion tunnistaminen voi olla haastavaa, sillä oireet muistuttavat usein muita silmävaivoja, kuten bakteerien tai virusten aiheuttamaa tulehdusta. Allergiaoireissa silmät eivät yleensä eritä paksua tai kellertävää rähmää, vaan kirkasta ja vetistä nestettä. Lisäksi oireet ilmenevät usein molemmissa silmissä yhtä aikaa, kun taas esimerkiksi silmätulehduksessa vaiva voi olla vain toisessa silmässä. Toki näitä samoja oireita aiheuttaa myös kuivasilmäisyys ja talipunkki, joten on tärkeää löytää oikea syy oireille. Kuivasilmäisyyteen kouluttautuneen optikon mikroskoopilla tekemä tutkimus auttaa löytämään oikean syyn oireisiin ja sopivan hoidon.

Silmien allergiaoireet ovat yleisimpiä keväällä ja alkukesällä, jolloin siitepölyä on runsaasti ilmassa. Monet kokevat oireita myös talvella, jos sisäilma on pölyistä tai esiintyy homealtistusta. Myös lemmikkieläinten hilse, pöly ja tietyt kosmetiikkatuotteet voivat aiheuttaa silmäallergioita. Oireet voivat olla jatkuvia, jos altistuminen ympäristössä on pysyvää.

Silmäallergiaan on tarjolla useita hoitokeinoja, ja niiden valinnassa kannattaa huomioida oireiden voimakkuus ja kesto. Yleisimpiä hoitovaihtoehtoja ovat antihistamiinisilmätipat, jotka lievittävät kutinaa ja punoitusta nopeasti. Myös kortisonisilmätipat voivat olla tarpeen voimakkaissa oireissa, mutta niiden käyttöä tulee ohjata lääkärin valvonnassa. Lisäksi suun kautta otettavat antihistamiinit voivat helpottaa koko kehon allergiaoireita, mukaan lukien silmäoireet. Lisäksi oikeanlainen kostutustippa auttaa oireisiin ja helpottaa olotilaa.

Oireiden ennaltaehkäisyssä tärkeää on välttää altistumista allergeeneille. Esimerkiksi siitepölykaudella kannattaa käyttää runsaasti kostutustippaa huuhtelemaan silmän pintaa, välttää ulkoilua runsaan siitepölyn aikana ja pitää ikkunat kiinni. Lemmikkieläinten omistajien kannattaa huolehtia kodin säännöllisestä siivouksesta ja välttää silmien koskettelua, jos kädet ovat olleet kontaktissa eläinten kanssa. Myös kosmetiikkatuotteiden vaihtaminen hajusteettomiin ja allergiatestattuihin vaihtoehtoihin voi auttaa.

Jos silmäallergian oireet ovat voimakkaita tai pitkittyvät, on syytä kääntyä lääkärin puoleen. Joskus silmäallergia voi olla osa laajempaa allergista reaktiota, jolloin hoito vaatii kokonaisvaltaista otetta.

Satu Järvinen
Kliinisen optometrian maisteri, optometristi

Kaikki artikkelit

Siirry takaisin sivun alkuun