Lakimuutos helpottaa suomalaisten silmäterveyden ja näkemisen hoitoa
Optometristi voi määrätä kaikille asiakkaille silmälasit ilman lääkärikäyntiä. Aiemmin silmälasimääräyksen on voinut monissa tapauksissa tehdä vain silmätautien erikoislääkäri. Nyt optikolta vaaditaan entistä enemmän osaamista myös silmäterveyden osalta ja näin vastuuta oman työnsä kehittämisestä. Näköasiantuntijat-verkoston optikkoliikkeissä työskentelee koulutettuja optometristeja, joilla on käytössään ajantasainen osaaminen, sekä nykyaikaiset laitteistot.
Elokuun alusta voimaan astunut lakimuutos kumoaa terveydenhuoltoalan ammattihenkilöasetuksen 16. pykälän. Sen mukaan laillistettu optikko ei ole saanut itsenäisesti määrätä silmälaseja henkilölle, jolle on aikaisemmin suoritettu silmämunaan kohdistunut leikkaus, jolla ilmeisesti on silmäsairaus tai jonka näöntarkkuutta ei silmälaseilla saada normaaliksi. Silmälaseja ei ole myöskään voinut määrätä alle 8-vuotiaalle lapselle. Näissä tapauksissa on pitänyt varata ensin aika silmätautien erikoislääkärille. Nämä kaikki kohdat ovat nyt historiaa.
Muutoksen jälkeen kaikki voivat tulla kaikissa näkemisen haasteissa ensisijaisesti suoraan optikkoliikkeeseen, jossa optometristi tutkii silmät. Uudistus vahvistaa terveydenhuollon ammattilaisten yhteistyötä ja asiakkaan näkökulmasta hänen silmäterveytensä hoitaminen nopeutuu ja joustavoituu.
Optometristi tutkii silmät ja ohjaa tarvittaessa eteenpäin
Asetusmuutoksen tavoitteena on vapauttaa silmätautien erikoislääkärien aikaa pitkien silmäleikkausjonojen purkamiseen siirtämällä silmien tutkimista enemmän optometristeille. Suomessa työskentelevistä laillistetuista optikoista suurin osa on optometristeja, joilla on koulutus silmien ja näön tutkimiseen. Optometristi voi tutkimuksensa perusteella kirjoittaa silmälasireseptin, mutta tarvittaessa asiakas ohjataan tarkoituksenmukaiseen jatkohoitoon. Se voi olla silmätautien erikoislääkäri, mutta tarvittaessa myös hieroja tai fysioterapeutti, yleislääkäri tai neurologi. Tämä uudistus korostaa ajatusta, että optikkoliike on kuin silmäterveyden terveyskeskus; sieltä saa avun ja sieltä ohjataan tarvittaessa eteenpäin.
Optometristit ovat terveydenhuollon ammattihenkilöitä, joiden kirjaamat tutkimustiedot siirtyvät Kanta-potilastietojärjestelmään. Optometristien työtä myös valvotaan samaan tapaan kuin esimerkiksi lääkäreiden työtä. Asiakkaan hoitopolku on siis selkeä optometristin ja muun terveydenhuollon välillä. Työnjako perinteisen optikon ja optometristin välillä on yksinkertainen; optikko voi tehdä perusnäöntutkimuksen ja kirjoittaa silmälasimäärityksen, optometristi saa käyttää tutkimustilanteessa tarvittaessa lääkeaineita ja varmistua laajemmin silmäterveydestä, ja sen jälkeen kirjoittaa sopivan silmälasimäärityksen. Kliinisen optometrian maisterit edellä mainittujen asioiden lisäksi tutkivat silmän rakenteita ja silmän terveyttä enemmän ja pystyvät hahmottamaan näkemisen kokonaisuutta laajemmalti ja arvioimaan myös silmäsairauksien vaikutusta näkemiseen.
Uusi lakimuutos antaa asiakkaalle mahdollisuuden nopeampaan näönhoitamiseen ja kohdentaa silmälääkäreiden resurssit silmäsairauksien hoitamiseen.
Satu Järvinen
Kliinisen optometrian maisteri, optometristi, näköasiantuntija



